seppinenj

Voiko Eurooppa-armeija olla joskus todellisuutta?

Komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin ehdotus Eurooppa-armeijan perustamiseksi haastaa keskustelemaan. Ajatus on Suomen kannalta kiinnostava, kuten presidentti Sauli Niinistön nopea ja myönteinen reaktio osoittaa. Asialla on historiallinen taustansa.

                                                       +                      +                      +                          +

 

Euroopan integraatiokehitys oli Suomessa viime sotien jälkeen pitkään katveessa. Suomen osallistuminen siihen pohjoismaisen yhteistyön ulkopuolella muodostui realiteetiksi vasta Urho Kekkosen ensimmäisellä kaudella vuosina 1956 - 1962. Sotien jälkeinen jälleenrakennuksen aika kului Neuvostoliiton hallitessa ajatuksia.  

Läntisessä Euroopassa reaalinen integraatio alkoi laajan keskustelun jälkeen Hiili- ja teräsyhteisön (HTY) toiminnalla, jota koskeva ylikansallinen sopimus allekirjoitettiin huhtikuussa 1953. Siihen osallistuivat Ranska, Saksan liittotasavalta, Italia sekä Belgia, Hollanti ja Luxemburg (Benelux). Nämä maat muodostivat tulevan EEC:n pohjan. Iso-Britannia jäi pian pois ylikansalliselta linjalta ja alkoi ajaa kilpailevaa pelkkään hallitusten yhteistyöhön perustuvaa visiotaan. Siitä syntyi Efta, johon Suomi kykeni assosioitumaan vuonna 1961.

HTY:n kanssa rinnan eteni Euroopan puolustusyhteisö (EDC). Poliittisen pohjan antoi Yhdysvaltain, Ranskan ja Ison-Britannian ulkoministerien yhteinen julistus syyskuussa 1950. Nato käsitteli asiaa joulukuussa 1950 Brysselissä. Se päätti edetä, koska Ranska vastusti kaikkea suoraa saksalaista kansallista osallistumista Natossa. Saksan osallistuminen yhteiseen puolustukseen ohjattaisiin Eurooppa-armeijaan. Se toimisi Nato-kehyksessä. Saksalaiset joukko-osastot hajautettaisiin Eurooppa-armeijan eri puolille muiden kuin saksalaisten kenraalien komentooon. Samalla puolustusyhteisö sitouttaisi Saksan länteen. Samalla hetken elänyt kysymys Saksan liittotasavallan omasta ydinaseesta hautautui.

Puolustusyhteisö saisi omat toimielimensä HTY:n mallin mukaisesti. Ranska, Italia, Saksan liittotasavalta ja Benelux-maat allekirjoittivat  27.5.1952 asiaa koskeneen sopimuksen. Iso-Britannia irtaantui asiasta, kuten HTY:stä. Eurooppa-armeijalla olisi omat taistelujoukkonsa. Eurooppa-armeija olisi tullut sotilaallisesti Naton ylipäällikön alaisuuteen. Ison-Britannia tukisi Naton jäsenenä Eurooppa-armeijaa, vaikka valtaan palannut Winston Churchill julisti: "En vastusta federaatiota niin kauan kuin ymmärretään, että Iso-Britannia ei siihen osallistu".

Puolustusyhteisö syntyi. Nato ja EDC allekirjoittivat 28.5.1952 asiasta pöytäkirjan. Iso-Britannia teki EDC:n kanssa samoin. Neuvostoliitto tuomitsi hankkeen jyrkästi.

EDC ei saanut tarpeeksi poliittista tukea juuri hankkeen alkuperämaassa Ranskassa. Äänestäjien keskuudessa esiintyi vastahankaisia virtauksia. Saksalaisten aseistaminen oli vielä liikaa. Vahva vaikuttaja Charles de Gaulle vastusti Eurooppa-armeijaa. Sosialistit epäröivät, vaikka HTY sai sosialistipuolueen kannatuksen. Bonn alkoi sopimuksen perusteella valmistella oman armeijan perustamista, mikä oli sodan jälkeen ollut kiellettyä. Liittopäivät hyväksyi niukasti uuden armeijan perustamisen.

Kuitenkin EDC-sopimuksen ratifiointi edistyi hyvin muissa sopimusvaltioissa kuin Ranskassa. Hankkeen luojan Ranskan sisäpolitiikka kaatoi EDC:n. Ranskan Kansalliskokous hautasi hankkeen äänin 319 - 264 elokuussa 1954. Lopulta sosialistien hajaannus kaatoi Eurooppa-armeijan. He olivat kuitenkin HTY:n kannalla, jota koskevalla äänestyskäyttäytymisellä Eurooppa olisi saanut armeijansa.

                                                        +                          +                         +                        +

Kuusikymmentä vuotta myöhemmin Luxemburgin entinen pääministeri ja Euroopan unionin komission uusi puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ehdottaa Eurooppa-armeijaa. Integraatio on edennyt erinomaisesti. Silloinen kuuden maan ydinryhmä on vienyt integraation EEC:n kautta 28 maata käsittäväksi Euroopan unioniksi.

Neuvostoliiton ideologinen ja sotilaallinen uhka on muuttunut Putinin Venäjän uhoksi ja sodaksi Ukrainassa. Kovin moni asia vaikuttaa kovin tutulta.  

Junckerin aloite on tervetullut. Unionin turvallisuuspolitiikka etenee vain laaja-alaisen ja monipuolisen julkisen keskustelun pohjalta. Ajankohta on hyvin valittu. Venäjän uhka on noussut Ukrainan tapahtumien seurauksena todelliseksi.

Juncker on saanut suoraa ja myönteistä palautetta niin Saksasta kuin Suomesta. Saksan johto pitää asian kehittelyä kannatettavana, joskin "ilman kalenteria", kuten liittokansleri Merkel on todennut. Naton sotilaslinja on luonnollisesti alkukommenteissaan pidättyväinen. Nato on palannut juurilleen ja innostaa jäsenmaitaan nostamaan puolustusbudjettiaan kahteen prosenttiin Bkt:sta.

Olisiko Eurooppa-armeijan toteuttaminen helpompaa kuin Naton laajentuminen esimerkiksi Suomeen, Ruotsiin ja Itävaltaan? Suomessa Natoon liittyvä mystiikka on liioittelua ja perustuu vuosikymmenten neuvostovaikutuksen aiheuttamaan Naton demonisoimiseen. Sen aiheuttaneet ylimmät poliittiset johtajat eivät ole enää kantamassa vastuuta asiasta.

Minkälaisia reunaehtoja asian etenemiselle voisi ajatella? Iso-Britannia on torjuva, kuten 60 vuotta sitten. Ranskan asenne on epäilemättä kiinni myös siitä, että sen kansalliset intressit esimerkiksi Afrikassa olisi mahdollista turvata kansallisin päätöksin. Ranska on ollut toteutuneen integraatiolinjan poliittinen johtajamaa. Ranskan ja Saksan akseli on yhä edelleen keskeinen voima Euroopan pitämiseksi saavutetussa asennossa ja integraation edistämiseksi maanosassa, vaikka Saksan suhteellinen asema on vahvistunut Saksojen yhdistymisen jälkeen.

Naton heikentyminen on vain Venäjän intressissä. Naton jäsen- ja kumppanuusmaiden puolustusmäärärahojen nostaminen on kiireellisin tehtävä. Yhdysvallat johtaa ylivoimaisesti, mutta myös Ranska on pitänyt hyvin kiinni puolustustavoitteista. Eurooppa-armeijan ei tarvitse käsittää kaikkia EU-maita. Ison-Britannian Nato-jäsenyys on riittävä tekijä pitämään maan Euroopan puolustuksessa. Venäjä härnää nykyään taas raskaasti brittejä, ikään kuin vanhasta muistista. Kaiken kaikkiaan Yhdysvaltojen pitämistä mukana ei pidä vaarantaa. Länsi on kokonaisuus, jonka ydin on transatlanttisuus.

Kuitenkin Saksan ja Ranskan pitäisi päästä asiassa eteenpäin. Eurooppa-armeijan osalta ei ole olemassa totaalista joko-tai asetelmaa siksi, että Naton jäsenyys on normaali unionin jäsenmaan menetelmä hoitaa puolustustaan. Unionin Naton ulkopuolisten maiden, kuten Suomen ja Ruotsin, tulisi päästä pikaisesti irti lähihistorian muka-faktoista. Tosipaikoissa operatiivinen voima ja sotataito muodostavat puolustuksen uskottavuuden ja tulokset. Suomessa ei pidä sinisilmäillä turvallisuuspoliittista ympäristöä. Venäjä saattaa testata Nato-naapuriensa sijaan EU:n antaman turvapanoksen riittävyyttä. Stalin hyökkäsi virhearvion pohjalta Suomeen 30.11.1939. Voisiko tilanne toistua?  

Venäjä on palauttanut karkeasti maailman maan kamaralle. Eri asia on, miten viisasta se on ollut. Maailma ei palaa kaksinapaiseksi, se on varmaa. Venäjä on jo yksin yksi pooli. Venäjän ilmituleen etenemisen katkaiseminen riippuu poliittisesta tahdosta lännessä. Voimapotentiaalia on. Venäjä ei nykyuholla helpolla taivu kansainvälisen oikeuden sääntöihin. Demokratialla on hintansa, mikä on nähty ennenkin taistelussa totalitarismia vastaan. Demokratian sotakone käynnistyy hitaasti, mutta tarpeen vaatiessa varmasti ja voimalla. Näin kävi ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Silti rauhantarve kuuluu demokratioiden keskeisiin arvoihin.

Unionin tai joidenkin EU-maiden muodostaman armeijakokonaisuuden operatiivisesta puolesta on olemassa malli 60 vuoden takaa: Naton ylipäällikkö on oikea taho operoimaan kokonaisuudella tosipaikan ehkä tullessa. Monikansalliset komentosuhteet sinänsä eivät ole ongelma.  

Junckerin ehdotusta ei pidä torjua, vaan käynnistää syvällinen keskustelu aiheesta. Suomen ja Ruotsin virinnyt turvallisuuspoliittinen toimeliaisuus voi hyvinkin toimia mallina asiassa.

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

"Integraatio on edennyt erinomaisesti. Silloinen kuuden maan ydinryhmä on vienyt integraation EEC:n kautta 28 maata käsittäväksi Euroopan unioniksi."

Integraatio on edennyt, muttei erinomaisesti. EU:n 28 maan joukosta 22 on hoitanut turvallisuuden tarpeensa mm. NATO-jäseninä. Kuudesta muusta mm. Suomi, Ruotsi, Itävalta ja Irlanti eivät ole puolustusliitto NATO:n jäseniä. Lisäksi EU on sisäisesti jännitteinen, jopa riitainen talousyhteisö, jota eurokriisi yhä repii vielä pitkään.

Jos EU kokonaisuudessaan päättäisi tehdä eräänlaisen liittymissopimuksen NATO:n kanssa, Suomi voisi huokaista helpotuksesta. Se pääsisi NATO:n jäseneksi paraatiovesta muiden mukana, eikä joutuisi tekemään itselleen epämukavia ja monimutkaisia manöövereitä yksin tai vain Ruotsin kanssa.

Tässä mielessä ehdotus olisi Suomenkin kannalta hyvin kehiteltävissä ja myönteinen ensireaktio ymmärrettävissä. Sen sijaan EU-armeija ilman noita reunaehtoja olisi päällekkäistä tuhlausta, johon ei edes leväperäisellä EU:llakaan ole varaa. Kansalliset armeijat, EU:n armeija ja NATO-puolustusliitto eivät olisi sotilaalliselta kannalta kovin helppo kolmen kerroksen organisaatio? Sellaista "Europan oman vastuunoton" järjestelyä tuskin tehokas USA:kaan pitää kovin ihanteellisena.

Unohtaa ei sovi EU:n murenemisen riskiäkään, vaikka unionia pidetäänkin "peruuttamattomana" euron tapaan.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Voiko Eurooppa-armeija olla joskus todellisuutta?"

- Kyllä. Siihen tarvitaan tosin poliittinen federaatio, joka ulottuu Bretagnesta Karpaateille ja Nuorgamista - ööö, sanokaas jokin sopiva maamerkki Välimeren rannalta... nyt keksin - Nizzaan. Kun valtakunta on valmiina, se varmasti kokoaa suojakseen armeijan.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Presidentti Niinistö vierailee parin viikon päästä Puolassa, jossa puolustus on ymmärrettävistä syistä keskeinen teema. Niinistön kannalta on huono asia, ettei muista Venäjän reunavaltioista näytä tippuvan tukea EU-armeijalle. Puolan ulkoministerin skeptisyys EU-armeijalle ei kuitenkaan ole periaatteellista, hän näyttää vain olevan huolissaan siitä, kuka kaiken maksaisi.

http://www.eubusiness.com/news-eu/ukraine-russia.106a

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Ansiokas katsaus Euroopan turvallisuuspolitiikan historiaan ja sitä kautta nykyisyyteen!

Kukapa tämänkin bloggaajan tekstissään kertoman muisti?

"Hankkeen luojan Ranskan sisäpolitiikka kaatoi EDC:n. Ranskan Kansalliskokous hautasi hankkeen äänin 319 - 264 elokuussa 1954. Lopulta sosialistien hajaannus kaatoi Eurooppa-armeijan."

Käyttäjän PerttiKannisto1 kuva
Pertti Kannisto

Markku,
muistatko vielä kokouksen (Lissabon ?), missä Erkki Tuomioja onnistui samaan sopimukseen lauseen " Vain pyydetteässä EU-valtiot ovat velvollisia auttamaan toisiaan sotilaallisesti".
Siis vain pyydettäessä ?
Se oli Halos/Tuom. suurin puolustuspoliittinen saavutus.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Lissabonin sopimus on mitä julkisin asiakirja. On aika vastenmielistä, että esität valheita sen sisällöstä suorastaan lainausmerkeissä.

Sinänsä pidän huonosti harkittuna sitä vesityskohtaa, jonka Suomi onnistui sopimukseen ujuttamaan. Sillä ei kuitenkaan ole yhteyttä tuohon "vain pyydettäessä" -fantasiaasi.

http://en.wikipedia.org/wiki/Common_Security_and_D...

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Voi olla mahdollista, mutta se on erittäin epätodennäköistä. Kuten ulkoministeriön puolustuskatsauksessa 2015 sanottiin, "ei näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa".

Tärkeämpää onkin miettiä, miten pärjäämme mahdollisen väliajan.

Käyttäjän Taksari kuva
Jani Pulkki

Ihan en ymmärtänyt kirjoituksen pointtia, Suomi pitää siis saada NATO:on kuitenkin ja sitten NATO:n sisälle syntyy EU-Armeija jos on syntyäkseen.
EU-Armeija on sikäli tarpeellinen, että EU:n on hyvä varata mahdollisuus myös käytännössä toimia ilman NATO:n muodollista mukana oloa, jos ei muuten niin NATO:n vaatiman yksimielisyyden tähden, tosin NATO:n pahimmat känkkäränkät ovat silti ongelmana, eli käytännössä pitäisi ulottaa määräenemmistö päätökset sotakoneen käyttöön, hankalalta tuntuu ajatus että Suomen armeijan henkilökunta taistelisi vaikka Libyassa ilman että hallitus/eduskunta sitä kannattaisi.
Myöskin NATO:n pitää todeta hyökkäys tapahtuneeksi ennen sotatoimien aloittamista, hyökkäyksen tapahtumiseen on esim. Unkarilla ja Syrizalla veto-oikeus. Kauhean luotettavaa ei sekään ole, Putin tietää tämän ja maksaa mielellään voimalaitoksen tai vaalikampanjan jos saa yhdenkin äänestämään ettei hän hyökkää kun ajaa panssarit Tallinnaan. Ongelma on pysyy EU:ssa vaikka siis olisikin oma armeija, NATO:on liittyminen on kuitenkin symbolista vahvempi ele, koska operaatioita on mahdollista toteuttaa myös jäsenmaiden välillä, EU:ssa tuntuu olevan jotain hankausta kun ei edes Tukholmasta voida lähteä sukellusvenettä etsimään.
NATO:on siis ja EU:n pitää hoitaa maiden väliset sopimukset ja käytännöt siihen asentoon että avun antaminen on mahdollista sekä käytännössä että periaatteessa. Putklerilaisia on niin paljon että vasemmistoliiton, demareiden ja keskustan perinneidioottikgbkätyri-siipi tulee kaatamaan kaikki avun tarjoukset ja antamiset vaikka pommikoneet olisivat taivaalla, elleivät menettelytavat, käytännöt sekä lainsäädäntö ole valmiina jos/kun niin käy.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Totta kai Suomi pitää saada mukaan kaikkiin mahdollisiin kansaivälisiin yhdistyksiin, oli niiden tarkoitus mikä tahansa. Ja niiden alayhdistyksiin jne. Muutoinhan suomen "globalisoituva eliitti" joutuisi itse maksamaan pullakahvinsa.

Mitään muuta virkaa noilla järjestöillä ei sitten Suomen kannalta olekaan.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Euroopan armeija ilman euroatlanttista yhteistyötä on kuolleena syntynyt idea!

Käyttäjän TimothyKestrel kuva
Timo Koivusalo

Joskus ruma sana täytyy sanoa niin kuin se on. Preussilainen kenraali Carl von Clausewitz kiteytti asian osuvasti jo noin 200 vuotta sitten, että sota on politiikan jatkamista muilla keinoilla.

Maailma on jakaantumassa useampaan kulttuuripiiriin, jotka rakentuvat jonkin keskusvallan ympärille. Kiina, Intia, Yhdysvallat, Eurooppa, wannabe-suurvalta Venäjä, Afrikka (josta on tulossa tärkeä tekijä ennemmin tai myöhemmin), Kaakkois-Aasian ASEAN-maat ja Latinalainen Amerikka. Yhteistyö ja/tai konfliktit näiden kulttuuripiirien etujen kesken määräävät jatkossa tahdin maailmanpolitiikassa.

Nykyisellään Euroopan Unionilta puuttuu täysin kyky ja valmius tarvittaessa jatkaa tai puolustaa haluamaansa politiikkaa uudenlaisessa globaalissa asetelmassa. Tästä johtuen käytännössä EU:lla on ulkopoliittisena tekijänä pieni merkitys.

EU:lla ei ole omaa uskottavaa kykyä pistää ns. "boots on the ground" jos tarve vaatii. EU on vain joukko keskenään riiteleviä itsekkäitä kansallisvaltioita, jotka ajavat omia etujaan piileskellen amerikkalaisten selän takana Natossa.

Suomen ulkopolitiikassa tulee eteen vääjäämättä valinnan paikka. Jäsenyys Natossa on kauhistus vaikka se on itsenäisten kansallisvaltioiden puolustusliitto. Toisaalta yhteinen EU-armeija olisi ehkä paljon hyväksyttävämpi vaihtoehto vaikka se on selkeää jatkoa EU:n liittovaltiokehityksessä.

Toki Suomi voi aina valita sen kolmannen vaihtoehdon ja jättäytyä kaiken tämän ulkopuolelle, joka tarkoittaa siirtymistä Isä Aurinkoisen etupiiriin.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Isä Aurinkoinen kuoli jo yli 60 vuotta sitten.

Päivitähän tietosi.

Käyttäjän TimothyKestrel kuva
Timo Koivusalo

Jouko Heyno pysyy tyylilleen uskollisena eikä vaivaudu, eli ei pysty, kommentoimaan itse asiaa ollenkaan. Se toki vaatisi asiaan perehtymistä ensin ja ideologia sumentaa tosiasioiden tarkastelua.

Vladimir Putin ihailee Stalinia, joka oli yksi Neuvostoliiton perustajista ja jota Isä Aurinkoiseksi kutsuttiin. Putin myös haluaa palauttaa Neuvostoliiton menneen kunnian (jota sillä ei ole koskaan ollutkaan) ja aseman maailman politiikassa mukaan lukien sen etupiirin, johon Suomikin kuuluu.

Heyno on kuin onkin oikeassa ja Putinia pitääkin siis kutsua vaikka Poika Aurinkoiseksi.

Toimituksen poiminnat