seppinenj

Miinoista vähäsen ja puolustuspolitiikasta hieman enemmän

Sipilän hallitus on istunut kuuluisat sata päivää. Ehkä sitä voi pitää analyyttisen kommentoinnin kannalta aloituksen virstanpylväänä. Aloitan lempiaiheestani turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Puolustuspolitiikassa katse kohdistuu puolustusministeriin Jussi Niinistöön (ps). Linjat alkavat hahmottua.

Perussuomalaisten rynnäkkö vallankahvaan on toki ollut näyttävä. Puolue nykäisi heti ulko- ja puolustusministerien salkut haltuunsa. Kelpo suoritus sinänsä. Isä Vennamo varmaan hykertelee haudassansa, tosin kokemuksen pelkokertoimen kera. Hallituksessa olo ei aina näytä olevan herkkua, siitä on jo kokemusta niin ministereillä kuin äänestäjillä.

Mihin suuntaan Jussi Niinistö veisi puolustuspolitiikkaa? Jos hän saisi päättää diktatorisesti, hän epäilemättä alkaisi raskaaseen kansainvälispoliittiseen prosessiin Suomen irrottamiseksi Ottawan miinasopimuksesta. Siihen liittyvistä ongelmista olen kirjoittannut blogin 23.6.2014. Siihen minulla ei ole lisäämistä. Tämä on poliittinen kannanotto, eikä liity kyseisten miinojen hyödyllisyyteen taistelukentällä. 

Olen havainnut hallituksen enemmistön torjuneen Niinistön linjauksen. Mielestäni se on oikein.  Niinistön ajattelu saattaa liittyä haluun selvitä kaikesta yksin.

Tässä näyttäisi piilevän linjaero hänen edeltäjänsä Calle Haglundin (rkp) edustamaan näkemykseen, jossa yhteispuolustus muiden intresseerattujen samanmielisten maiden kanssa on ollut vahvasti esillä. Minusta Haglundin linja vastasi Suomen turvallisuusetuja hyvin.

On sektoreita, joita Suomen on hankala hallita yksin. Mainitsen vain ilmaherruuden tarpeen. Kun se on kontrollissa, sotilaallisten tehtävien menestyksellinen suorittaminen helpottuu maankamaralla ja vesillä. Suomen asema vaatii kunnon sotilaallista iskukykyä. Kaikkeen ei ole varaa, eikä sellainen olisi poliittisesti mielekästä. 

Kuuntelin Atlantti-seuran ja Aalto-yliopiston tilaisuudessa 4.9.2015 aamutuimaan tunnetun brittitutkijan Edward Lucasin erittäin mielenkiintoista esitystä. Hänen viestinsä tiivistyi kahteen asiaan: Suomi on siirtynyt kohteeksi, tai maalialueelle, ja Itämerestä on tullut Euroopan uusi Berliini. Hän painotti kansainvälistä yhteistyötä Itämeren alueen puolustamiseksi. Tämä miellyttää minua.

Jotta Venäjä ei jäisi mainitsematta, niin teen sen tässä. Kaiken takana kun on juuri Venäjä, joka harjoittelee monenlaisia kuvioita varten Suomen lähilalueilla. 

Kun maan linjan ratkaisevat tasavallan presidentti ja hallitus yhdessä, en usko enkä toivo sisäänpäin kääntyvän linjauksen voimistuvan. Jos on halua istua aidalla, on syytä istua niin matalalla sellaisella, että jalat ovat tukevasti maassa. Aidan värin ei pidä olla harmaan.

Historiallisesti ottaen itäisen naapurin halut edetä Suomen suunnalla sotilaallisesti ovat olleet sidoksissa juuri siihen, että Venäjä voisi hyökätä Suomeen ilman muiden valtioiden väliintuloa. Stalin otti riskin 30.11.1939 - ja siinä oli käydä hänelle huonosti.  Tosin vuosina 1808-09 kävi toisin. Tämän päivän Venäjää koskeva riskihalukkuusarvio on luku erikseen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen

Miinojen palauttamisen takana voipi piilotella Niinistön suurempi viisaus. Ehkä henkilömiinoja on tarkoitus sotatilanteessa kiinnittää ylijääneisiin PSn kampanjapalloihin, jotka heliumilla täytettyinä kohottavat jytkyttimet torjumaan VDVn toimittaman bukeen jonkun suurkaupungin yllä.

Todennäköisemmin kyse on äänien kalastelusta.

Toimituksen poiminnat