seppinenj

Vennamon romahduksesta Soinin romahdukseen

Perussuomalaisten kannatusromahdus gallupeissa ei ennakoi hyvää puolueelle jatkossa. Kuitenkin vaalien aikainen korkea kannatuspiikki johdatti puolueen tärkeisiin avainasemiin hallituksessa. Puolue johtaa ulko- ja puolustusministeriötä ensimmäistä kertaa historiassaan. Sillä ovat myös oikeus- ja työ sekä sosiaali- ja terveysasiat. Jättipotti siis, mutta kuitenkin pikavoitto. Sama tilanne on varsinaisilla valtiopäivillä. Nämä ovat todella tärkeitä posteja.

Olin viime eduskuntavaalien aikaan julkisestikin huolissani siitä, miten ulkopolitiikan johtopaikat jaetaan hallituksessa. Toivoin Nato-myönteisyyttä, ymmärrystä muutoksen välttämättömyydestä vanhan ajan sabluunoihin, perspektiiviä historiasta ja visionäärisyyttä edessä olevasta. Paavo Väyrynen ja Erkki Tuomioja ovat sopimattomia nykyajan ulkopolitiikan tekijöiksi. He ovat menneen neuvostomaailman jääriä. On erinomaista, että he jäivät sivuun. Vennamon historian tuntemus ei mielessäni suosinut Timo Soinin ulkoministeriyttä, ei myöskään hänen populistinen retoriikkansa. Ulkoministeri ei voi olla populistinen sanaseppo maailman edessä. Puhe ja sanat ovat ulkoministerille erittäin tärkeä työkalu. Ilman ulkoministerin vastuullista tehtävää, Perussuomalaisten gallupromahdus olisi saattanut olla tulematta, tai olisi tullut tapahtunutta lievempänä. Pakolaiskriisi olisi tullut joka tapauksessa.

Uskoin, että Perussuomalaisten kova nousu oli hyllyvällä pohjalla. Nousua ryydittivät politiikan piiskurit, liikkuvat äänestäjät. Perussuomalaisten vakaa kannatuspohja on suhteellisen pieni. Poliittisen historian tuntemuksella on puolensa, vaikka historiasta ajoittain puuttuisikin hohdokkuus. Vennamon aikana SMP uhkasi eniten Kepua, tänään Perussuomalaiset SDP:tä ja vasemmistoa yleensä. Kun Vennamoiden poliittinen pohja hallituksessa ollessa mureni, sadon korjasi lopulta oppositiossa Kepu laariinsa. Kun Soinin poliittinen perusta murenee, siitä hyötyykin SDP tekemättä asian eteen juuri mitään. SDP:n jyrkkä alamäki näyttää katkenneen, ja puolue hätyyttelee jo suurimman puolueen gallupasemaa Kepulta. Tosin säännönmukaisiin eduskuntavaaleihin on vielä hurjat kolme ja puoli vuotta.

Soinin populistinen retoriikka on pettänyt tämän ajan ankarassa riennossa. Puolue on sulamassa alta. Vai onko? Tässä tilanteessa puheenjohtajan luonnollinen tehtävä on keskittyä puolueen pelastamiseen, eikö luulisi? Perussuomalaiset haukkasivat liian ison palan, eikä puolustusministeriössä mielestäni varsin mallikkaasti aloittanut Jussi Niinistö voi yksin toimia kantavana voimana. 

Elämme erittäin vakavia aikoja kansakuntana. Ulkoministerin on keskityttyvä ennakkoluulottomasti yksinomaan maamme selviytymiseen tämän ajan tyrskyistä eteenpäin. Perustuslakikin sälyttää hallitukselle merkittäviä vastuita ulkopolitiikan tärkeällä sektorilla, niin EU:n suhteen kuin muutenkin. Tilannetta ei helpota lainkaan koko hallituksen ja sen johtohahmojen kompurointi sekä jämähtäminen paikoilleen. Vaikka hallitus on ideologisesti varsin yhtenäinen keskustaoikeistolainen, sen on ymmärrettävä myös heikentyneen vasemmistomaailman mielenilmaisuja. Eikö kannattaisi, edes laihan sovun nimissä? Talouskin kun näyttää sakkaavan.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Tuure Nyqvist

Joitakin kysymyksiä vielä:
Haukkuu aiempaa suomettumista? - Entä aivan päätön ydinvoimailusopimus itäisen terroristinaapurin kanssa nyt? - Eikö suomettumista? EKn, FKn ja JSn johtaman firman, Suomen yhteisen hallituksen kumppanuusko ei ongelma persulaisille?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset