seppinenj

Erkki Tuomioja sorkkii jatkuvasti poliittista historiaa mieleisekseen

Suomalaisen poliittisen historian vinosuuntauksia yritetään vimmatusti jäädyttää. Se on ymmärrettävää sen vuoksi, että sen keskeiset jälkikäteisesti rakennetut elementit ovat romahtaneet tosiasioiden paineessa. Asiaan liittyy arveluttavia piirteitä. Pääjäädyttäjiä on, kukas muu kuin Erkki Tuomioja. Koko joukko enimmäkseen harrastelijoita seuraa Tuomiojaa kuin hai laivaa murusten toivossa. Ensin selvitän vapaamuotoisesti taustaa, sitten otan esille joitakin todella räikeitä esimerkkejä. 

 

Olin tehnyt uravalintani vuoden 1969 aikana istuessani nimismiehenä Iin suuren poliisipiirin päällikkönä. Ratkaisua pohjusti Ranskalainen kansakoulu vuosina 1950 - 1955. Ihailemani johtajatar Mlle Servé sai minut innostumaan opiskelusta. Hän nostikin minut valmistavalta 0-luokalta ensimmäisen luokan yli suoraan toiselle luokalle. Koulu ei vielä johtanut yliopistoon. Siksi Ressun ranska-pohjainen kielilinja, jota kutsuttiin myös diplomaattilinjaksi, ajoi kohdallani samaa asiaa. Ura lakimiehenä oli myös auki: Iin tuomiokunnan notaarinpaikka oli varma, samoin jatko poliisipäällikkön uralla. Rima ei värähtänyt, kun minut valittiin karriäärivirkamieheksi diplomaattiuralle. Pian jouduin presidentti Kekkosen lähipiiriin, neuvostoasioiden ja Suomen länsimaisen puolueettomuusaseman puolustamisen ytimeen.

Kun aidosti historiasta kiinnostuneena nuorena juristina, valtiotieteen ylioppilaana ja ulkoministeriön virkamiehenä viimeistelin vuonna 1970 pro gradu -tutkimustani Helsingin yliopistossa, törmäsin ensimmäistä kertaa pahaan vinoilmiöön. Graduni otsake on: "Reunavaltiopolitiikan maininkeja. Miksi reunavaltioiden ulkoministerien säännönmukaiset konferenssit päättyivät vuonna 1925?". Se perustui alkuperäisaineistoon.

Olin joulukuun vuonna 1970 UM:stä virkavapaalla viimeistellessäni graduani. Jätin sen pian tarkastettavaksi. Sen jälkeen olen kuullut kummia. Valtiotieteellisessä tiedekunnassa oli opettajia, jotka ilmoittivat pitävänsä Jukka Seppisen gradua neuvostovastaisena. Sain sittemmin kuulla kansliasta, että jotkut olisivat kieltäytyneet arvioimasta sitä. Kuulostaa lainvastaiselta. Kuitenkin löytyi kaksi asiallista silloista dosenttia, jotka sen hyväksyivät vaivatta arvosanalla kiittäen hyväksytty. Syy merkillisiin syytöksiin paljastui: oli neuvostovastaista tuoda esille Viron, Latvian ja Liettuan olleen itsenäisiä valtioita. 

Silloin kolahti: tulisin aina pitäytymään tiukasti faktoihin, jollainen Baltian maiden itsenäinen status tuolloin oli. Juristin koulutus ja toiminta nimismiehenä sekä syyttäjänä käräjillä auttoivat avautuneessa radikalismin ja marxilaisuuden käsitteistöviidakossa pitämään kurssin todellisuutta vastaavana. Poikkeaminen tosiasiasta olisi tuomarille tai poliisille vakava virkarikos. UM:n virkamiehet ovat voineet elää sosiaalidemokraattisten presidenttien aikana kuin siat vatukossa, lainatakseni Kalevi Sorsan käyttämää ilmaisua. Olen tänään ammattihistorioitsijana edelleen samalla faktapohjaisella ja analyyttisellä tiellä. Menetin turhan tittelinkipeyden samalla, kun havaitsin suoranaisilla valheargumentoinnilla ja nuoleskelemisella (lip-service) noustavan muodolliseen, hyvin palkattuun akateemiseen kärkeen - ja muihin virkoihin sekä poliittisiin asemiin Suomessa. Asema ei ollutkaan seurausta pätevyydestä, vaan mielistelytaidoista.

Poliittiseen historiaan (ja politiikkaan) pesiytynyt suomalainen suomettumiseen johtanut käyttäytyminen muistutti neuvostohistorioitsijoiden asenteita. Olin esimerkiksi vuonna 1975 UM:n poliittisen osaston edustajana suomalais-neuvostoliittolaisen historiatoimikunnan kokouksessa. Neuvosto-osapuoli kielsi Molotovin-Ribbentropin elokuun 1939 sopimuksen sisältäneen salaista etupiirijakoliitettä. Nykyisinä aikoina presidentti V. Putin on lausunut myönteistä kyseisestä sopimuksesta. Se kuitenkin perusti Neuvostoliiton liittosuhteen natsi-Saksan kanssa ja oli tuhoisa lukuisille kansoille. Suomi oli vuonna 1939 ensimmäisiä länsimaisia demokraattisia valtioita Ranskan ja Ison-Britannian ohella, jotka nousivat vaikuttavalla tavalla diktaattoreiden Hitlerin ja Stalinin toimintaa vastaan. Ylpeys hiipii mieleeni asiasta.

Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja oli radikalismin kärkihahmoja jo 1960 -luvulta alkaen. Muistan renkutuksen "Tuomiojan Erkki, edistyksen merkki". Hän ei tehnyt silloin vaikutusta minuun, no - ei tee vieläkään. Vasemmistoradikalismi, jos mikä, oli Neuvostoliitolle kuuluisaa "hyödyllisten idioottien" toimintaa. Vastaavaa menoa löytyi paljon Kepusta, vaan ei Johannes Virolaisen joukoista, jopa osin kokoomuksesta.

Erkki Tuomiojan sukutausta on hänen asemansa pohja. Isoäiti, neuvostovakooja ja törkeästä maanpetoksesta elinkautiseen vuonna 1942 tuomittu Hella Wuolijoki on kaiken ydin. Wuolijoki vakoili ja toimi kuin illegaali residentti. Hän ei pyrkinyt rauhaan laillisen Suomen hyväksi. Muu on pelkkää myyttiä. Hella Wuolijoki oli Stalinin puudeleita. Stalin nosti Wuolijoen vankilasta käytännössä Yleisradion pääjohtajaksi. Wuolijoen kommunistinen propaganda kaikui kautta maan kyllästymiseen asti, kunnes Wuolijoki erotettiin vuonna 1950. Wuolijoki nosti vävynsä Sakari Tuomiojan hallitukseen syksyllä 1944. Erkki on siis nepotismin seuraus ja yrittää sievistellä isoäitinsä raakaa todellisuutta. Wuolijoki oli valitettavasti jopa lähelläni: hän istui Ranskalaisen kansakoulun johtokunnassa vahtimassa tuota hienoa koulua.

 

 

Räikeitä historiaväärennöksiä on Suomi ollut sotien jälkeen tulvillaan. Neuvostoliitto pyrki syyllistämään Suomen aloittamastaan sodasta. Se väitti kaikenlaista, joita väitteitä Suomessa alettiin sotien jälkeen apinoimaan suosion toivossa. Britit ihmettelivät Suomen siirtymistä harjoittamaan "lip-service"-politiikaa. Kun Suomessa padottiin äärilaitoja vasemmalla ja oikealla ennen sotia, on yritetty väittää natsimielisyyden nousseen. Kun sisäpolitiikka vakiintui keskustahakuiseksi punamullaksi, siis maltillisen tannerilaisen sosiaalidemokratian ja maalaisliiton yhteistyöksi, edelleen väitettiin sotien jälkeen natsimielisyyden vahvistuneen. Kun sota syttyi, piti sanoa Suomen epäonnistuneen ulkopolitiikan johtaneen siihen. Kun Suomi julistautui vuonna 1935 pohjoismaiselle puolueettomuuslinjalle, se kuulemma lähestyi natsi-Saksaa, joka luovutti silmää räpäyttämättä Suomen Neuvostoliitolle elokuussa 1939. Hitlerillä ei ollut tuolloin minkäänlaista intressiä Suomessa. 

Väite Suomen liittolaisuudesta jatkosodan aikana natsi-Saksan kanssa on romahtanut pölykasaksi ja huuhtoutunut likaviemäriin. Pelkkä logiikka sen romahduttaa, saati tosiasiat. Suomi käytti natseja hyväkseen Neuvostoliiton kuolettavan uhan alla. Väite Liittoutuneiden Suomelle osoittamasta antautumisvaatimuksesta Teheranissa 1.12.1943 on perustunut suoraan valheeseen. Eivät kai sitä esittäneet tohtorit ole olleet niin täysin lukutaidottomia idiootteja, etteivät osaa lukea selvää tekstiä? Tapahtui päinvastaista. Roosevelt, Churchill ja Stalin tunnustivat Suomen erillissota-aseman ja päättivät neuvotella Suomen sodasta. Prosessi alkoi Tukholmassa, jossa Paasikivi tapasi Kollontain helmikuussa 1944. Paasikivi tosin lupasi kahden kesken Karjalan Stalinille ja talvisodan rauhan rajan, vaikka presidentti, hallitus, eduskunta ja Mannerheim hakivat Suomelle parempaa rajaa. Paasikivi pelasi omavaltaisesti Stalinin hyväksi kaksilla raiteilla. Roosevelt puolestaan toivoi Stalinilta Viipuria Suomelle.

Yhdysvallat oli puolueeton talvisodan aikana ja vielä jatkosodan alussa aina Japani hyökkäykseen Pearl Harboriin 7.12.1941 saakka. Silloin natsi-Saksa ja sen liittolaiset julistivat pian sodan Yhdysvalloille. Suomi ja Yhdysvallat olivat ystävällisissä diplomaattisissa suhteissa pitkään, aina heinäkuulle 1944, jolloin Rytin tunnettu henkilökohtainen paniikkikirje Hitlerille aiheutti katkoksen diplomaatisissa suhteissa, vaan ei sotatilaa. Keskinäinen ystävyyssuhde ei siitä todellisuudessa huojahtanut. Suomessa on päässyt pitkälle tietämättömyydellä näistä tosiasioista - tai suoralla valehtemisella. Edelleenkään en usko niin paljoa poliittisen historian tohtorin lukutaidottomuuteen.

Vakavia ovat myös neuvostotiedustelun merkittävän roolin peittämisyritykset Suomessa. Ns. kotiryssäjärjestelmä teki paljon pahaa, mutta oli suuri menestys Neuvostoliitolle, joka sai Suomen sisäpolitiikan sekaisin ja oli vähällä nielaista koko maan leiriinsä. Tässä prosessissa olleita presidenttejä olen myös tutkinut koko lailla, ja jatkoa seuraa. Kansakunnan täytyy oman etunsa ja tulevaisuuden rakentamiseksi saada tietoa tapahtuneista tosiasioista, niin salaisiksi kuin niiden usein haluttaisiinkin jäävän.

 

Erkki Tuomioja, joka kyttäsi kannoillani jonossa Helsingin yliopiston suuressa juhlasalissa valtiotieteellisen tohtoripromootiossa, hilluu maailmalla hankkeensa kanssa, joka tähtää poliittisen historian vinosuuntauksen jäädyttämiseen. Yrityksen nimi on jotain Historioitsijat ilman rajoja Suomessa. Nimi lienee matkittu ansiokasta työtä tehneiltä lääkäreiltä. Hän on käynyt Moskovassa, käyttää omaa henkilökohtaista etuaan ajaakseen väärin asemaansa entisenä ulkoministerinä ja yrittää vaikuttaa jopa entisiin ranskalaisiin kollegoihinsa keittiön kautta.

 

Onneksi tuotantoni on jo edennyt pitkälle. Se perustuu tosiasiafaktoihin, ristikuulusteltuun alkuperäiseen laajaan alkuperäisaineistoon. Paperit pysyvät, sillä tuskin sentään Suomen Kansallisarkisto putsaa arkistoaan. Uskon, että ei.  UM:n arkistosta en ole vielä täysin varma. Tulevat tutkijasukupolvet löytävät kuitenkin aineiston. Tuotantoni, jonka laajentaminen on ajankohtainen asia, on myös käytettävissä.


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

22Suosittele

22 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (50 kommenttia)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Historiallisesta faktasta kun pitäisi olla kyse, niin se renkutuksen "edistyksen merkki" oli Raatikaisen Erkki, joka valittiin puoluesihteeriksi vuonna 1966.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Erkki Raatikaisen syntymävuosi oli 1930 ja Erkki Tuomiojan on 1946.

Kyllä ne edistyksen merkit olivat havaittavissa radiota kuuntelemalla jo runsaasti ennen jälkimmäisen Erkin ilmestymistä maamme poliittiseen sirkukseen.

Käyttäjän seppinenj kuva
Jukka Seppinen

Jari-Pekka Vuorela, vilkaisepa haulla "edistyksen merkki". Ei tästä saa mitään irti, joten se siitä.

Pekka Iiskonmaki

''Jari-Pekka Vuorela ja "edistyksen merkki."

Se oli merkki menneestä toimittajasta. Nykyisin työtön. Mikä meni pieleen?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Ei ainakaan lähdekritiikki ja faktantarkistus, kuten eräillä :)

Käyttäjän nurmenmarkku kuva
Markku Nurmi

Käykö sivistynyt, aito perusporvari yleensä henkilöön heti ja ilman aihetta?

Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #15

#15
Toimittaja on puolueensa ja kantansa valinnut. Niin minäkin. Piiru vielä oikealle ja olisin sosialisti.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

On sellaisiakin tutkijoita, jotka eivät muista, että edistyksen merkki oli Raatikaisen Erkki jo 1960-luvulla; ja sellaisia, jotka eivät tajua, että eduskunnassa oli myöhemmin samaan aikaan kaksi Tellervo Koivisto -nimistä henkilöä.

Mutta saahan sitä kuvitella, että nimenomaan Tuomioja "sorkkii poliittista historiaa mieleisekseen". Esimerkkejä olisi kiva nähdä.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Tulipa tuolle toiselle Tellervolle, sille Tellervo M Koivistolle laulettua serenadi Kiljavalla -71.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

“Raatikaisen Erkki, edistyksen merkki”, kuului yksi iskulause. Tunsin miehen hyvin. Entisessä elämässäni Turun Päivälehden päätoimittajana onnistuin värväämään hänet lehden vakituiseksi kolumnistiksi, jopa ilman palkkiota. Raatikaisen sivistyneisyyttä, valtavaa tietomäärää pursuava pureva satiiri oli herkullista luettavaa, josta silloisen lehden lukijat saivat nauttia vuosikausia. Kunnes yhteistyömme katkesi kuin leikaten.

http://blogit.ts.fi/aimon-plokkaukset/2011/02/08/e...

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Veitsenterävää tekstiä Seppiseltä. Voi olla, että tekstin myötä monella itäkumartajalla pärskähtää päivätee housuille ja samovaari lentää seinille.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Sekin on mahdollista, mutta täysin epäselvää on, miten asia liittyy otsikossa mainittuun Tuomiojaan. Onko Suomessa muuten ylipäänsä joku tutkija, joka ei tunnustaisi vuoden 1939 salaisen lisäpöytäkirjan merkitystä?

Jukka Laine

Suomalaiset osaavat uhriutua kun kyse on sotahistoriasta. Kun historiankirjoittajan yleisimmin käyttämä sana on minä, niin viittaa se enemmän toisen tieteenalan puolelle.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Isoäitiemme tekemisille emme kyllä mitään voi.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Onhan voitu Hella Vulijoen rikkoma Hiski Salomaan Lännenlokari äänilevy on saatu liimattua soittokelpoiseksi myös yleisradiossa.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Ajankohtaista historiankertausta ajatellen sitä, että eräät ovat taas asettumassa tukevaan rähmä-asentoon Venäjän suuntaan.

Olla erimieltä Tuomiojan kanssa, on aina ollut tukeva ohjenuora.

Pekka Iiskonmaki

''Erkki Tuomioja sorkkii jatkuvasti poliittista historiaa mieleisekseen''

Erkki on isoäitinsä poika.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Sukulaissuhteet mahdollisesti sekavia, madamen kammarin ovi taisi olla kaupoista tuttua pyörötyyppiä. Dekadenssi oli in jo kauan ennen taistolaislaisia salaminpiilottajia. Hertalla myös vilkas seuraelämä, olisi kuitenkin ollut syytä maksaa Martalle muutaman satasen leninki ennen viikatemiehen esiintymistä.

Jukka Laine

Sotatrauma periytyy ja voi ilmetä monella tavoin.

Pekka Iiskonmaki

#11
Tarkoititko Jukka pitkää kieltä ja nöyrää niskaa? Ei koske minua.

Käyttäjän Timo-PekkaMustakallio kuva
Timo-Pekka Mustakallio

Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta!

Käyttäjän VeijoOrava kuva
Veijo Orava

Tässä olisi käyttäytymistieteilijöille ja/tai evoluutioteoritikoille tutkimus sarkaa onko "lip-service" meillä sisäänrakennettu vai opittu ominaisuus. Oman kokemukseni mukaan tämä opitaan Suomessa viimeistään peruskoulussa ja tämän avittamana mennään läpi elämän, työmiehestä ministeriin. Varmaan siksi ihailemme Antero Rokkaa, ja syystä. Ei meidän tarvitse kumarrella itään, länteen eikä etelään. Hoidamme vain asiamme suoraselkäisesti Suomen etu tärkeimpänä.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Tuosta hankkeesta, jonka kanssa Erkki Tuomioja "hilluu maailmalla":

Yhdistys, jonka nimi on, ei "jotain" vaan ihan täsmälleen, Historioitsijat ilman rajoja Suomessa, järjestää 19.-20. toukokuuta konferenssin, jonka aiheena ei tosiaan ole "poliittisen historian vinosuuntausten jäädyttäminen".

Konferenssin yleisotsikko on The Use and Abuse of History in Conflicts:

http://www.historianswithoutborders.fi/en/conference/

Workshopien aiheet ovat nämä:

1917 in Finnish and Russian Historiography

Writing a Common History for Israel and Palestine

Turkey and Armenia 1915

Colonial History or History of Colonialism

The Presence of History in East Asia: Why Can’t Bygones be Bygones?

Power, Diplomacy, Revolution or Society in Modern Mediterranean History?

US – Latin American Relations in Historiography

Yhteistyökumppanit ovat Ulkoministeriö, Helsingin yliopisto ja Ulkopoliittinen instituutti. Puhujina ovat Martti Ahtisaari (Nobel Peace Prize Laureate), Bernard Kouchner (Co-founder of Médecins Sans Frontières), Margaret MacMillan (Professor at the University of Oxford), Thabo Mbeki (Former President of South Africa, vielä vahvistamatta) ja Romila Thapar (Professor Emerita at Jawaharlal Nehru University).

Kateus vie kalatkin vesistä, mutta ei varmaan osanottajia tästä konferenssista.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Tarkempi ohjelma tässä:

http://www.historianswithoutborders.fi/en/programme/

Klikkausrajoitteisille tässä luettelo toistaiseksi vahvistetuista panelisteista ja alustajista: Henrik Meinander, Kimmo Rentola, Sergei Zhuravlev, Hannu Juusola, Mahmoud Yazbak, Jonathan Furas, Julie Yu-Wen Chen, Nakano Koichi, Ge Jianxiong, Elisabeth Rehn, Vadim Roginsky, Vladislav Zubok, Rinna Kullaa ja Leyla Dakhli.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Aiheita ja workshoppeja on aivan liikaa. Yksi riittäisi:

Russia and its Borders. History and Future.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Muuten lupaava tilaisuus, mutta ulkomaisille vieraille selviäisi paremmin miksi Suomen historiaa ei voi ymmärtää ilman ruotsinkieltä, jos seminaarikielenä käytettäisiin ruotsia. Erkki Tuomioja ja Alexander Stubb voisivat toimia simutaanitulkkeina.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #44

Tuohan varmaan kiinnostaisi ihan pirusti Turkin ja Armenian tai Israelin ja Palestiinan suhteista alustavia professoreita. Puhun tuolla alempana suomalaisesta suuruudenhulluudesta...

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

"Erkki on siis nepotismin seuraus ja yrittää sievistellä isoäitinsä raakaa todellisuutta."

Heikosti menee Seppisellä, kun poliittiset iskulauseet muistetaan päin honkia ja selvästikään sitä Tuomiojan kirjoittamaa "Häivähdys punaista" -teosta ei ole näköjään luettu.

Tuomiojan teoksen arvosteluissahan todettiin teoksesta aikoinaan seuraavaa:

"Tuomiojan lähdekritiikki on armotonta. Hän saa isoäitinsä niin monta kertaa kiinni satuilusta ja höpöttämisestä, että oikeastaan kaikkea Wuolijoen kertomaa kannattaa ensi sijassa epäillä. Tämän kaiken takia Tuomiojan kirja on todella haastavaa, mutta myös viihdyttävää luettavaa.

Paljon Nuorteva-episodia järkyttävämmältä tuntuu kirjallisesti dokumentoimaton, mutta silti melko luotettavalta vaikuttava väite, että Wuolijoki olisi talvisodan aikana välittänyt Neuvostoliittoon tietoja valtion virastojen ja ilmatorjunnan tuliasemien sijainnista Helsingissä. Vehkeillessään Nuortevan kanssa Wuolijoki riskeerasi välittömästi vain oman henkensä. Jos hän todella osoitti pommitusmaaleja viholliselle, hän saattoi kuolemanvaaraan satoja ja ehkä tuhansia ihmisiä."

Ei nyt varsinaisesti kuulosta sievistelyltä. Enemmänkin siltä, että Tuomioja on oman isoäitinsä ollessa kyseessä ollut poikkeuksellista kärkevämpi kritiikissään.

Suoraan sanoen Seppisen kirjoitus vaikuttaa muutenkin lähinnä katkeroituneelta ja kummalliselta vanhojen, epäselvien kaunojen sävyttämältä purskahdukselta, jossa asiat eivät edes mitenkään tunnu liittyvän toisiinsa. Siitä voi tietysti olla pahoillaan, että Seppisen opinnäyte sai osakseen nurjamielistä kohtelua ajan politisoituneessa ilmapiirissä, mutta tässä jutussa se ei näytä liittyvän yhtään mitenkään Tuomiojaan eikä myöskään historioitsijat ilman rajoja -hankkeeseen.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Kun olen lukenut muitakin Erkki Tuomiojan teoksia, niin myös samoin kun Jalonen hämmästelin lukiessani "häivähdys punaista" kuinka suorasukaisesti hän, voisi jopa sanoa "riepottelee" omaa iso-äitiään, sievistelystä on turha puhua.

Käyttäjän OlliBackstrom kuva
Olli Bäckström

Ranskankielen taitoisena historioitsijana Seppinen tuhlaa lahjojaan ja aikaansa historiantutkimuksen aihepiireistä hedelmättömimpään ja marginaalisimpaan, sodanjälkeisen Suomen poliittiseen historiaan.

Jos Seppinen haluaa oikeasti provosoida Erkki Tuomiojaa, hänen kannattaisi kirjoittaa vaikkapa Bourbonien Ranskasta. Mikään ei ärsytä Tuomiojaa niin paljon kuin varhaismodernin Euroopan poliittinen historia.
(Ajallisesti ja alueellisesti etäinen tutkimuskohde ei silti anna lupaa suhtautua kavaljeerimaisesti lähdekritiikkiin tai faktoihin.)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

"Suomi oli vuonna 1939 ensimmäisiä länsimaisia demokraattisia valtioita Ranskan ja Ison-Britannian ohella, jotka nousivat vaikuttavalla tavalla diktaattoreiden Hitlerin ja Stalinin toimintaa vastaan"

Ja minusta kun täältä kuitenkin käytiin ihailemassa ihan valtion taholtakin juuri Hitlerin toimintaa noihin aikoihin. Kai se noinkin sitten voi olla,kun pitäydytään tiukasti faktoissa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Sellainen termi kuin "noihin aikoihin" on vähän ongelmallinen, kun puhutaan historian tosiasioista. 30.11.1939–13.03.1940 Suomi oli sodassa Hitlerin kanssa sopimuksen tehneen Stalinin kanssa. Kyllä se edelleen muistetaan, Yhdysvalloissa erityisesti.

Edeltäneinä vuosina Hitlerin toimintaa oli tietysti monin tavoin ihailtu. Kävihän urheilumaailma Berliinin olympiakisoissakin.

Sarjassa "kyllä se edelleen muistetaan" on myös harmillinen tapaus kesältä 1942. Valtakunnanjohtaja Hitler poistui urallaan Suur-Saksasta yhden ainoan kerran. Tämä maailmanhistoriallisen tärkeä tapaus oli Mannerheimin onnitteleminen 75-vuotispäivänä.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Kyllä sitä ennen -39 käytiin jo ihailemassa.

Nyt kuitenkin koitettiin kertoa,että Suomi nousi näitä vastaan,vaikka tosiasiassa lähetettiin sinne juutalaisia täältäkin..vähän,mutta kuitenkin.No se voi olla hinta monesta asiasta silti. Mutta jos faktaa tahtoo kirjoittaa,niin kai se pitää faktaa silloin kirjoittaa eikä sitä mikä tuntuu mukavalta ja sopivalta.

Pekka Iiskonmaki

''Kävihän urheilumaailma Berliinin olympiakisoissakin.''

Kävihän Suomi Moskovan olympiakisoissakin. Urheilu pitäisi olla politiikan ulkopuolella.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #35

47 länsimaata jäi pois Moskovan olympiakisoista poliittisin perustein. Urheileva Suomi käytti tilaisuutta hyväkseen ja sai muutaman ylimääräisen mitalin.

Seppo Hildén

"Paasikivi tosin lupasi kahden kesken Karjalan Stalinille ja talvisodan rauhan rajan, vaikka presidentti, hallitus, eduskunta ja Mannerheim hakivat Suomelle parempaa rajaa. Paasikivi pelasi omavaltaisesti Stalinin hyväksi kaksilla raiteilla."

Paasikivi on saanut Suomessa liian glorioidun aseman, vaikka oikeasti Paasikivi oli NL:n nuoleskelija mitä suuremmin. Paasikivi ehdotti hallitukselle välirauhan aikaan helmikuussa-41, NL:n painostaessa Suomea lukuisilla vaateillaan, että Suomi antaisi Pohjois-Suomen NL:lle, jospa NL siitä leppyisi. Hallitus ei suostunut tähän Paasikiven ehdotukseen ja Mannerheim suuttui ehdotuksesta niin, että uhkasi erota ylipäällikön pallilta.

Että tällainen isänmaallinen jeppe se Paasikivi.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Jos sillä olisi säästetty tuhansien henki,niin kyllä toistaiseksi pidän sitä isänmaallisenakin. Jos tietty maa on ihmishenkiä tärkeämpää,niin ei sitten mitään.

Pekka Iiskonmaki

#32
Viro suostui Neuvostoliiton vaatimuksiin ja menetti 30% väestöstään. Vellulla leikkaa.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Itseään etsiskeleviä Erkkejä kehotettiin äskettäin ottamaan mallia Björn Wahlroosista, muutenkin kuin pukeutumisessa.

Minusta narismi kukoistaa etenkin ulkoministeriössä:

Pohjoismainen linja on ennen muuta älyllisesti perusteltu valmius ja taipumus edistää isänmaan etua ainoalla oikealla tavalla. Siihen liittyy emotionaalinen puoli, joka lähinnä tarkoittaa moraalista tyydytystä ja ylemmyyttä sen johdosta, että on kyetty nousemaan juoksuhautoihin jääneiden eilispäivän miesten tasoa ylemmäs ja ymmärretään realiteetit. Siitä ja vain siitä kaikki viisaus alkaa ja saattaa alkaa. Asia on niin triviaali, ettei sen kieltäjiä voi muuta kuin halveksia, ehkä joskus voidaan ymmärtävästi sääliä.

Pohjoismainen linja (sosialidemokratia) ei kuitenkaan ole varsinainen uskonnollinen liike. Ehkä sitä saattaa jonkinlaisena kansalaisuskontona pitää ja sen oikeuden ja välttämättömyyden tunnustaminen on tietenkin politiikan piirissä eräänlainen Test Act, jonka suorittajat ainoastaan ovat kelvollisia kansakunnan palvelukseen poliittisella areenalla.

http://ronkko.blogspot.fi

Käyttäjän AskoGabrielTuurna kuva
Asko Tuurna

Hyvä kirjoitus. Tulee mieleen Halosen ja Tuomiojan ulkopoliittinen hegemonia-aika ja menneisyyden hallinta. Halonenhan sanoi 30.08.2005, että "pyrkimys menneisyyden poliittiseen hallintaan ei ole suomalaisten yksinoikeus."

Vasemmistolla on pitkät perinteet historian vääristelyssä, sillä revisionismi on yleinen käsite marxilaisessa käsitteistöviidakossa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tässä blogissa ei parin lukukerran jälkeen vieläkään oikein käynyt ilmi mikä se Tuomiojan väitetty agenda historian jäädyttämiseksi on. Esimerkkejä luvataan, mutta ne ovat jääneet puuttumaan.

Kukaan ei taida itselleen isovanhempia valita, mutta Tuomioja on toki julkaissut äitinsä äidistä myös siloitellun ja jossain määrin ylistävänkin henkilökuvan. Tulkitsin tämän kuitenkin siten, että hän katsoi tehtäväkseen vilauttaa hiukan mitalin toistakin puolta, koska vaaran vuosien jälkeen ei Hella-muori enää ole ollut kovinkaan suuren ylistyksen kohteena.

Mielestäni kritiikki Tuomiojaa kohtaan tulisi kohdistaa lähinnä hänen varhaisempaan toimintaansa. Esimerkiksi Wanhan Ylioppilastalon valtauksen nokkamiehenä hän ei varmaankaan oikein pysähtynyt ajattelemaan tuollaisen operaation mielekkyyttä. Samoin rettelöinti Persian Shaahin vierailun aikana poliiseja vastaan oli tarpeetonta huliganismia. Samoin en ole vieläkään nähnyt tuolta nykyiseltä EU-jäsenyyden ylistäjältä minkäänlaista selitystä sille miksi hän yhdessä ikätoverinsa Tarja Halosen kanssa meni ensimmäisten joukossa pukkaamaan nimensä EEC-vapaakauppasopimuksen vastaiseen addressiin. Ja niin edelleen.

Nykyistä Tuomiojaa, ennen kaikkea hänen kykyään hahmottaa asioita historian kontekstissa, arvostan paljon enemmän kuin sitä vuosikymmenten takaista versiota.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

"...miksi hän yhdessä ikätoverinsa Tarja Halosen kanssa meni ensimmäisten joukossa pukkaamaan nimensä EEC-vapaakauppasopimuksen vastaiseen addressiin."

Niin. Lukioikäisenä en vielä silloin tuntenut henkilökohtaisesti ketään allekirjoittajista, kuten ei varmaan Kuikkakaan. Muutamaa vuotta myöhemmin opiskelijana kohtasin heistä moniakin. Kukaan ei enää silloin osannut selittää, miksi oli addressin allekirjoittanut, mutta ETY-kokoukseen odotukseen automaattireaktio lienee liittynyt.

Hyvin helppo on ymmärtää kenen tahansa ei-taistolaisen katkerat muistot 1970-luvun akateemisesta maailmasta, kyllä niitä on riittämiin itse kullakin, mutta tuo addressiasia on hieman toinen:

Luulen, että kyse oli eräänlaisesta suomalaisesta suuruudenhulluudesta. Allekirjoittajissahan oli paljon kepulaisia, demareita ja varsin oikeistolaisiakin. Joukko yritti olla kekkoslaisempi kuin Kekkonen, joka itse tietenkin halusi vapaakaupan etenevän.

Ajateltiin, että ETYK tekee oikeasti Suomesta jonkinlaisen rauhan suurvallan: Kekkonen saa Nobelin ja suomalaiset ovat ikuisesti ainoita, jotka saavat matkustella vapaasti ympäri Eurooppaa kaikkien ihailemina. Neuvostoliitolla oli tässä ajattelussa vain välinearvo. Akateemisten stalinistien asia oli toinen.

Vuonna 1974 kirjoitin ylioppilasaineeni aiheesta "Euroopan markkinat ja ulkomaankauppa". Vuonna 1976 kävin Maastrichtissa ja Brysselissä Euroopan nuordemarien konferenssissa, jossa kaikki arvostelivat ankarasti EEC:n hölmöilyjä, mutta poikkeuksetta ikään kuin sisältä päin, jopa jugoslaavit ja islantilaiset. Siitä on 40 vuotta.

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

Kun tuota Seppisen selitystä koetti "vetää yhteen" - mistä nyt tuulee? -, niin heti nousi esille: kauna, kateus, eikä siitä narsismin poikastakaan puutu. Se sitten siitä "totuudesta".

Käyttäjän AskoGabrielTuurna kuva
Asko Tuurna

Hyvä kirjoitus edelleen. Mutta olen eri mieltä siitä, että oliko Jatkosota erillissota kuten historioitsijat ovat. Uuden Suomen vuoden 2008 tutkimuksen mukaan enemmistö tutkijoista asettaa Suomen Saksan liittolaiseksi. Pariisin rauhansopimuksen mukaan Suomi määriteltiin Saksan liittolaiseksi. Wikipedian puolestaan käyttää termiä co-belligerence, kanssasotija.

Käyttäjän seppinenj kuva
Jukka Seppinen

Asko Tuurna, kiitokset asiallisuudesta, kommentoin Suomen aseman kehittymistä sodasta Pariisin rauhansopimukseen: Kuten olen todennut, Stalin hyväksyi Suomen erillisaseman yhdessä Rooseveltin ja Churchillin kanssa 1.12.1943 Teheranin huippukokouksessa. Roosevelt otti Suomen esille heti kun maihinnousu (operaatio Overlord) Normandiaan oli tullut sovituksi. Saksa ja sen liittolaiset saivat yhden mahdollisuuden, antautua ehdoitta ja tulla miehitetyiksi. Koska Suomi ei ollut Saksan liittolainen, Liittoutuneet päättivät neuvotella Suomen sodasta. Näin kävi, eikä Stalin pyrkinyt Suomen miehittämiseen, mutta pakotti Suomen suurhyökkäyksellä talvisodan rajaan Karjalassa. Tämän tavoitteen hän vahvisti Teheranissa, mutta suostui muutoin Rooseveltin ja Churchillin kantaan. Hän teki sen sanomalla: "Suomalaiset saavat elää haluamallaan tavalla..."
Koska Paasikivi oli hyväksynyt vuoden 1940 rajan vastoin ohjeitaan, hän sai Stalinin kasvavan suosion osakseen. Kun rauha oli tullut, Stalin pakotti marraskuussa 1944 Suomelle pääministeriksi Paasikiven vastoin presidentti Mannerheimin kantaa. Kommunistit ja radikaali vasemmisto nousivat myös hallitukseen. Suomen erillisaseman puolustaminen ei kuulunut tämän joukon agendaan, vaan aiemman johdon lyöminen poliittisesti, mikä miellytti Stalinia. Suomen kansainvälispoliittinen asema siis heikkeni sodan jälkeen. Suomi joutui Pariisin rauhanneuvotteluissa jälkikäteistuomiolla poliittisesti keinotekoisesti Saksan liittolaisten koriin. Samaa syyllistämisen linjaa esiintyi monessa asiassa, mm. ns. sotasyyllisyystuomioissa ja langetetuissa sotakorvauksissa, joita esim. Churchill vastusti. Mauno Pekkalasta tuli pääministeri Paasikiven noustua presidentiksi. Paasikivi ei puolustanut maansa erillissotaan perustunutta selviytymistaistelua, ei Pekkala eikä tietenkään äärivasemmisto, johon kuului kommunistista meteliä Yleisradion pääjohtajana pitänyt Hella Wuolijoki. Oli saatava suomalaiset tuntemaan syyllisyyttä sodasta. Tämä on ollut pitkä linja monessa asiassa, myös poliittisen historian piirissä: se kun on tuottanut ns. hovikelpoisuuden. Näin kritiikitön asenneilmasto näistä asioista on vallannut jopa tutkijoissa Suomessa alaa. Sitä voisi kutsua historioitsijoiden suomettuneisuudeksi. Aiheesta, tutkimukseni Paasikiven aikakauteen 2001 kokonaisuudessaan ja Vaaran vuodet? 2008, erit. luku "Suomi menettää erillisasemansa", s. 91. Lähdekritiikki pitää muistaa ja muuttuneet tilanteet. Asioiden aikakausisidonnaisuutta ei saa unohtaa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Tässä on erittäin tärkeitä huomioita, joista monia ei varmaan vuosikymmeniin ollut soveliasta julkaista.

Churchillin kannasta sotasyyllisyystuomioihin tarvittaisiin kyllä aika täsmällisiä lähdeviitteitä ennen kuin tuon uskoisin.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Mainio blogi Jukka Seppinen!

Jotkut suomettuneet "hyväntahtoiset hölmöt" ovat reilusti myöntäneet olleensa tuolloin hyvin naiiveja ja antaneet johtaa itsensä poliittisesti harhateille. Mutta ei Erkki Tuomioja. Korkeintaan naurahdellen vähättelee tuolloisia toimiaan. Muuten olen saanut sellaisen kuvan, että kyseinen henkilö on täysin huumorintajuton.

Isoäidistään kirjoittamansa teoksen nimeksi Tuomioja on laittanut käsittämättömästi "Häivähdys punaista". Mikä ihmeen häivähdys?! Niin kuin Seppinenkin tuo esiin, niin veripunaista oli Wuolijoen Hellan maanpetoksellinen toiminta.

Sota-aseiden vastustaminen on sinällään määrättyyn mittaan asiallista, kun tuomitaan kaikkien ilmansuuntien aseet, mutta kyllä tässä asiassa Tuomioja menee lapsellisuuksiin ainaisine sadankomitean merkkeineen. Joka ainoassa hänen esiintymisessään näkyy tuo merkki kauluskääntessä.
Entinen ulkoministerihän oli aikoinaan tuomitsemassa näkyvästi, poliittisessa pyrkyryydessään?, länsiaseet. Mutta hyväksyi juurikaan kritiikkiä esittämättä "rauhantahtoiset" itäblogin kranaatit ja pommit. Ei kaiketi myöskään vastustanut tuon ilmansuunnan asevelvollisuutta? Mutta oman maansa vastaavaa kyllä kynsin hampain.

No, jokainen löytää kyllä vuosien takaa ajatuksia ja tekoja joita ei ole syytä vanhemmiten puolustella. Virheidensä myöntäminen on "miehekäs" teko. Mutta kovin aniharvat umpisuomettuneet päättäjämme ovat tekojaan aidosti katuneet, naiiviutensa ja virheelliset oppotunistiset ajatuksensa myöntäneet.

Johannes Virolaisesta olen Seppisen kanssa hiukan eri mieltä. Vaikka J.V. ei K-linjalaisiin kuulunutkaan oli tämän toiminta opetusministerinä 60-luvulla melko käsittämätöntä. Ja tuohon aikaan vähän muutenkin. Vasemmisto- ja neuvostosympatioita piti koittaa vaikka väkisin esiin tuoda. Se oli "viisauden" alku ja antoi nostetta uralle.
***
Aseveljeydestä natsi-Saksan kanssa jaksetaan jankuttaa. Ei ymmärretä sen lähes pakonomaisuutta Suomelle.
Mutta harva esittää kummeksuntaa Ruotsin asenteesta. Toimitti Saksaan jatkuvana virtana rautamalmia, aseita ja kuulalaakereita.
Pitkin ja poikin maata kulki sotilaiden kuljetukset Lappiin.
Luulajassa oli suuret varastoalueet Saksan sodankäynnin tarvikkeille. Osin ruotsalaisten vartioimina.
Puutaloja toimitettiin satoja Saksan Lapin-armeijalle.
Saksalaisten kuljetustöissä oli jatkuvasti 200 kuorma-autoa ruotsalaisine kuljettajineen Jäämeren tiellä.

Eikä Ruotsilla ollut em. toimintaansa minkäänlaista pakkoa.

Käyttäjän seppinenj kuva
Jukka Seppinen

Pertti Rampanen, kiitokset asiallisesta tekstistä. Totean Johannes Virolaisesta, että olen samaa mieltä hänestä opetusministerinä Koiviston I hallituksessa vuosina 1968-1970. Olen todennut hänen kannattaneen opetusministerinä "henkilö ja ääni -politiikkaa. Kepun kenttäväki piti sitä rökäletappion syynä maalisvaaleissa 1970. Virolainen itse piti "suurimpana tekemistään virheistä" juuri kannatustaan henkilö ja ääni-periaaatteelle. (Virolaisen poliittisessa elämäkerrassani 2002, s. 347). Virolainen ei koskaan alistunut KGB:n vedätettäväksi ja sai siitä sen vihat osakseen. Näin kävi eräille muillekin. (aiheesta teokseni Mies joka sanoi KGB:lle EI, 2007)

Ruotsista: Ruotsi todellakin möi Hitlerin Saksalle Kiirunan alueen rautamalmia aina lokakuulle 1944 saakka. Se pelkäsi joutuvansa sotaan Saksan kanssa muussa tapauksessa. Ruotsin rautamalmi oli Hitlerin sotakoneistolle elintärkeätä, ilman sitä olisi sen sodankäyntikyky todennäköisesti romahtanut merkittävästi. Kilpailu rautamalmista oli alkuvuodesta 1940 kiivasta Saksan ja Länsilittoutuneiden - Ranskan ja Ison-Britannian - välillä. Sen voitti silloin Hitler miehittämällä huhtikuusta 1940 alkaen Tanskan ja Norjan. Ruotsin onnistui näin tasapainoilla läpi sodan joutumatta sen varsinaiseksi osapuoleksi (kilpailusta Ruotsin rautamalmin hallinnasta, teokseni Hitler, Stalin ja Suomi 2009, s. 82 alkaen.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Kiitos kiittämisestä!

Olen lukenut mainitsemasi teokset ja useimmat muutkin mainiot kirjasi. Niissä on todella syvällistä pohdintaa perusteettoman myötäilevistä neuvostosuhteistamme, ja suomettuneisuuden kaikkinaisesta olemuksesta ja laajuudesta. Soisin jokaisen poliittista historiakirjallisuutta harrastavan tutustuvan teksteihisi.

Mainitsen tässä esimerkiksi kirjat: "Kivi bolshevikin kengässä: Neuvostoliiton tavoitteet Suomessa 1917-1970", "Suomettumisen syövereissä", "Neuvostotiedustelu Suomessa 1917-1991:strategia ja toiminta" ja "Vaaran vuodet?: Suomen selviytymisstrategia 1944-1950".

Käyttäjän JukkaWallin kuva
Jukka Wallin

Oletin, että blogisti on korkeasti koulutettu, mutta petyin pahasti. Vahvasti asenteelista hölypölyä, Neuvostoliitto hyökkäsi ja niin edelleen..

Toimituksen poiminnat