*

seppinenj

Tiedusteluhistoriasta ja hieman tiedustelu-uudistuksesta

Turun tuore verinen ja tappava välikohtaus on hallinnut mieliä Suomessa. Teko on täysin tuomittava, ja rikoslain ankarimmat asteikot tulee ottaa käyttöön. Esitän omat surunvalitteluni kaikille asianosaisille. Kaikki mahdollinen on tehtävä, jotta vastaisuudessa välttyisimme vastaavilta tapahtumilta.

Kova kriisitilanne vaatii kuitenkin paljon jäitä hattuun, niin päättäjiltä kuin viranomaisilta. Tunnekuohu on merkki siitä, että tilanne koskettaa. Lainsäädäntö sen sijaan on viileä asia.

               *                          *                          *                          *

Suomi perusti turvallisuuspoliisin Etsivän keskuspoliisin (EK) itsenäisyytensä aamunkoitteessa vuonna 1919 puolustamaan maan laillista yhteiskuntajärjestystä. Silloinkin elettiin levotonta aikaa, ennen kaikkea Neuvosto-Venäjä/Neuvostoliiton aiheuttaman uhan vuoksi. Punainen lanka salaisen poliisin toiminnasta olikin kommunismin vastustaminen ja sen leviämisen estäminen. Kevään 1918 kommunistisen vallankumousyrityksen jälkimainingeissa asenneilmasto maassa suosi tiukkaa otetta maan Hallitusmuodon (HM 1919) mukaisen elämänmenon puolustamiseksi. Kommunistit pyrkivät yksiselitteisesti kumoamaan HM:n ja Suomen länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen. Neuvostotyyppisen kommunismin voimien päivinä aina vuoden 1977 kevääseen saakka tämä ideologinen asia oli Suomen laillisen sisäisen järjestyksen kannalta keskeinen asia. Neuvostoliiton valtapyrkimykset Suomessa eivät kuitenkaan päättyneet tähän presidentti Mauno Koiviston kaudella.

Kommunismin torjunta oli 1920- ja 1930-luvulla selväpiirteistä. Siinä EK ja sen seuraaja Valtiollinen poliisi (Valpo I) onnistuivat hyvin. Sabotaasitoimintaa sotien aikana ei esiintynyt. Poliittinen kommunismi kuitenkin kyti kaiken aikaa pullahtaakseen voimalla lailliseksi toiminnaksi 19.9.1944 erillisrauhansopimuksen seurauksena. Rauha syntyi tietyllä tavalla hätiköiden.

Valpo joutui heti hallitusvaltaa käsiinsä saaneen Skp:n hampaisiin. Kun sisäministeriksi Paasikiven III hallitukseen vuonna 1945 pääsi ensimmäinen kommunistinen ministeri Yrjö Leino, poliisitoimi joutui puhdistusten kouriin. Valpo joutui kommunistien käsiin muutamaksi vuodeksi. Siksi kommunistista Valpoa täytyy kutsua termillä Valpo II. Valpo II kohdisti toimintansa ”neuvostovastaisuuden juurimiseen” pois Suomesta.

Valpo II oli kuitenkin ainut valtionhallinnon sektori, joka joutui kunnolla kommunistien käsiin. Se ei yksin riittänyt alkuunkaan vallankumoukseen Suomessa. Kun elämä rauhoittui ja presidentti J. K. Paasikivi presidenttinä jämäköityi, eduskunta lakkautti Valpo II ja perusti tilalle HM:n puolustamiseksi Suojelupoliisin (Supo). Se aloitti toimintansa 1.1.1949.

Kommunismin torjunta jatkui, koska Skp pyrki kaatamaan Suomen laillisen yhteiskuntajärjestyksen. Vain eduskunta saattaa tehdä muutoksia lakeihin. Neuvostoliiton vaikutuksesta kuitenkin seurasi ristiriitaisuuksia. Valtio rahoitti esimerkiksi vallankumoukseen tähdännyttä kommunistien opinahjoa Sirola-opistoa. Kun neuvostopaine kasvoi edelleen Suomessa, vallankumous oli tähtäimessä 1970-luvulla, aina toukokuulle 1977. Silloin itse pääsihteeri Leonid Brezhnev lopetti ideologisen vallankumoushavittelun Suomessa ja tunnusti presidentti Kekkosen länsimaisen valtion päämieheksi.

Tunnettu KGB-mies Viktor Vladimirov vaati Supon pitkäaikaisen päällikön (1949-1972) Armas Alhavan eläköitymisen lähetessä ”vakaumukselliselta kansanrintamamieheltä” Ahti Karjalaiselta toimia, jotta Supo saisi ”Alhavaa paremmin Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyspolitiikkaa ymmärtävän päällikön”. Kun Arvo Pentti tuli päälliköksi, siitä hyötyi ennen kaikkea presidentti Urho Kekkonen. KGB oli edelleen tyytymätön. Vasta kun varma Keskustapuolueen neuvostomielisen siiven K-linjan mies, hyvin poliittinen nuori Seppo Tiitinen sai nimityksen vuonna 1978 Supon päälliköksi, Vladimirov oli tyytyväinen. Vladimirovista oli tullut uudelleen elokuussa 1977 KGB:n paikallispäällikkö eli residentti Suomeen. Hän oli myös presidentiksi Kekkosen jälkeen nousseen Mauno Koiviston läheinen toveri. Ahti Karjalaista ulkopoliittisesti muistuttava Mauno Koivisto piti Tiitistä Supon päällikkönä aina vuoteen 1990 saakka, jolloin päälliköksi nousi varma laillisuusmies, UM:n Eero Kekomäki.

Ahti Karjalainen ymmärsi kommunisteja, taistolaisia varsinkin. Hän ei olisi päiväkirjamerkintänsä (elokuu 1970) perusteella pannut pahakseen kommunistien nousua valtaan Suomessa. Hän sai silloin viimeistään presidentti Urho Kekkosen vastaansa. Karjalaisen koko poliittista matkaa ohjasi vuodesta 1955 alkaen KGB lujalla tuellaan. Ura alkoi pääministeri Kekkosen luottosihteerinä jo 1950-luvun alkupuolella.  

Kun Supon päällikkönä oli pitkän linjan poliisimies Armas Alhava, Supo pysyi hyvin ryhdissään ylintä johtoa myöten. Sittemmin erityisesti KGB:n poliittinen laiton vakoilu pääsi rehottamaan huolestuttavalla tavalla, kunnes se sai lähes puolivirallisen aseman Mauno Koiviston presidenttikaudella Seppo Tiitisen ollessa Supon päällikkönä.

 

*                    *                          *                          *                         

Ulkopolitiikka ei kuulu Supolle. Siihen puuttuminen olisi laitonta. Ulkoministeriö on valtionhallinnossa näissä asioissa oikea viranomainen, erityisesti sen poliittinen osasto, jonka tunnen 1970- ja 1980-luvuilta paremmin kuin omat taskuni. Tämä asia on tärkeässä osassa, kun erityisesti Alhavan jälkeistä Suomen tiedusteluhistoriaa tutkin ja siitä kirjoitan. Alhavasta ei ole mitään ”vihjettä”, että hän olisi poikennut laillisuuden kaidalta polulta. Siksi KGB ei pitänyt tästä todellisesta Poliisimiehestä.

Kommentoin myöhemmin kiirettä tiedustelulainsäädännössä. On muistettava, että Suomen jälkeenjääneisyys tiedustelussa on todellista. Yhdyn Supon päällikön Seppo Pelttarin haastattelulausuntoihin 23.8.2017 TV 1:n aamutelevisiossa tältä osin. Kun Suomi tarvitsee hyvin suuren harppauksen tällä alalla, hätäily ei ole paikallaan. On tarkkaan punnittava perusoikeuksia ja valvontakysymyksiä. Suunta on selvä: kohti aitoa tiedustelulaitosta EU:n tyyliin. Amerikkalaisarvioissa on kategorioita eri maiden turvallisuuselimille. On supertiedustelijoita, joita johtavat USA, Kiina, Ranska, Saksa ja Iso-Britannia. USA ja Kiina ovat todelliset supertiedustelijat. Sitten on syytä pienemmistä mainita Hollanti. Ruotsi on hyvä näissä asioissa, paljon Suomea edellä. Supoa taidetaan maailmalla kutsua yhä ”junioriksi”, mutta kehityskelpoiseksi. Olen osallistunut eurooppalaiseen tiedustelukeskusteluun myös ajankohtaisesta näkökulmasta – tiedeyhteisössä.

 

Jukka Seppinen

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Paljon kiitoksia kiinnostavasta ja asioita selventävästä blogista!

Se, että Seppo Tiitinen on Keskustapuolueen neuvostomielisen siiven K-linjan mies, tekeekin ymmärrettäväksi kuuluisan "Tiitisen listan" pimittämisen kansalta tuolloin, mutta ei enää tänä päivänä.

Että Ahti Karjalainen ei olisi pannut pahakseen kommunistien nousua valtaan Suomessa, on pöyristyttävää.

Mauno Koiviston kauden KGB:n soluttama Suomi oli paljon suuremmassa vaarassa kuin olen ymmärtänytkään. Onneksi Neuvostoliitto romahti meille ajoissa, mutta ei kyllä vähääkään Suomen ansiosta.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

Voi olla, että Tiitinen itse on yksi Tiitisen listan nimistä.

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson

Hyvä kirjoitus mutta Seppo Nevalan ajasta et maininnut mitään? Nevalan ura SUPO:ssa oli kuitenkin melko pitkä. Näetkö hänen toiminnassaan mitään erikoista tai ansiokasta?

Nevalan ura alkoi 1978 ja hänen poliisiuran ylimmät virat olivat sisäministeriön poliisijohtaja 1991, suojelupoliisin apulaispäällikkö ja lopulta suojelupoliisin päällikkö 1996–2007.

Sisäasiainministeriössä toimiessaan Nevala kannatti suojelupoliisin lakkauttamista. Suojelupoliisin päällikkönä Nevala ehdotti parlamentaarisen valvonnan tehostamisen vaihtoehdoksi sitä, että suojelupoliisin päällikön tehtävä muuttuisi määräaikaiseksi viiden vuoden jaksoissa.

Itse pidin Nevalaa yhtenä parhainpana SUPO:n johtajana, mutta kai tuo VALPO I oli silloisina vaaran vuosina tehokkain?

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

--rikoslain ankarimmat asteikot tulee ottaa käyttöön

No ei kukaan vielä pysty sanomaan, oliko tekijä ja missä määrin syyntakeellinen.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Älä viitsi Roponen!

Totta kai tekijä on umpihullu, mistä tuo hulluus johtuneekin, mutta syyntakeellinen tämä tekoonsa ehdottomasti on. (Psyyketohtorit tonkikoot asiaa vaikka kuinka.)

***

Hyvä blogi Jukka Seppinen! (Ja kirjasi ovat mainioita.)

Eikös presidentti Kekkonenkin uskonut jossain vaiheessa sosialismin voittoon yleismaailmallisesti ja toimi sen mukaan? Ja KGB:n talutusnuorassa oli kasapäin suomalaisia "hyväntahtoisia hölmöjä" lähes koko puoluekirjon laajuudelta.

Käyttäjän seppinenj kuva
Jukka Seppinen

Kiitokset Pertti Rampanen. Olet oikeassa, osa Kekkosen myönnytyksistä meni tämän luulon piikkiin. Silti Kekkonen ei antanut periksi, vaan joka käänteessä vei ja yritti viedä Suomea länteen. Hän piti kiinni länsimaisuudesta, sen tiedän itse suorasta kokemuksesta. Ilman vuoden 1961 Efta-ratkaisua Suomen talous olisi voinut kiertyä itäiseksi. Efta takasi, että Suomen ulkomaankauppa pysyi tukevasti länsivoittoisena. Esim. vaaran vuonna 1970 neuvosto+itäkauppa yhteensä hädin tuskin ylitti 10 %:n rajaa. Efta nosti länsikauppaa pitkin 1960-lukua todella voimakkaasti. Suomi vaurastui yksiselitteisesti länsikaupalla, muu oli usein sellaista poliittista tilkettä. Jotain toki tuli sieltäkin, kulutustavarat Nl tosin osti velaksi 1980-luvulla, eikä maksanut koskaan ennen romahdustaan. Hölmöähän se oli kaupallisesti, ja muutenkin.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Mistä tiedät? Esim. juoppohullu tekijä ei ole syyntakeellinen. Suomessa oli sellainenkin tapaus, jotta päihtynyt mies sai aivoinfarktin, meni sekaisin, ja tappoi ryyppykaverinsa. Hän käveli vapaana miehenä käräjäoikeudesta ulos, koska oli ollut syyntakeeton. Jos teko joutuu mielisairaudesta, pääsääntöisesti tekijää ei voida siitä tuomita vankilaan.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #5

En muista alentuneen syyntakeisuuden prosentuaalista lukua kaikista henkirikoksen tehneistä mielentilatutkituista, mutta eihän se suurikaan taida olla. Tilastoista ei ole apua yksittäisen tapauksen kohdalla, joka on tietenkin tutkittava kunnolla alusta loppuun. Kuten Pekka hyvin tietää, se prosessi tulee viemään varmasti tässä tapauksessa hyvin pitkään.

* * *

Mutta Jukka Seppisen blogin pointti on pääosin kokonaan toisaalla – ja Suomen kannalta vielä paljon merkittävämmissä asioissa kuin yksittäinen terroriteko.

Eikö myös Arvo Pentti paljastunut jälkeenpäin KGB:n agentiksi?

Mauno Koiviston virkakaudella siis KGB pääsi soluttautumaan merkittäviin asemiin Suomessa, osaltaan koska Suojelupoliisi oli päästetty K-linjalaisten johtoon. Onko muuten mihinkään koottu tietoja Helsingin hovioikeuden käsittelemistä vakoilutapauksista lopputuloksineen vuosittain?

Markku Mollari
Paavo Raukko

Harvoin näkee näin analyyttistä kirjoitusta.
Olen asunut Pietarissa 13 vuotta ja nähnyt sen kehityksen neuvostolasta Putinin venäjäksi.
Suunta on sama kuin aikanaan ja meidän poliitikkojen tulisi olla tarkkana että ei ajauduta entiselle tielle.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Supon päällikkö ei ole Seppo Pelttari vaan Antti Pelttari. Seppo Pelttari oli keskustan kansanedustaja.

Jukka Seppinen on varmaankin tyytyväinen nykyiseen Supoon, sillä Seppisen puoluetoverit ovat vallanneet vakoilulaitoksen.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Huomautuksesi nimestä oli asiallinen, mutta siihen asiallisuus kommentissasi loppuikin.

Suojelupoliisi, Supo on poliisiorganisaatio, tiedustelulaitos, ei vakoilulaitos. Nimillä on vissi ero.

Ei Jukka Seppisen puoluekanta näy ainakaan profiilista, eikä hän ole tietääkseni poliitikko vaan tutkija, VTT. Mistä höpinä puoluetoveruudesta?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset