seppinenj

Liettuan itsenäistymisestä 100 vuotta

Kun lähdin huhtikuussa 1987 virkamiehenä ”lainaan” ulkoministeriön poliittiselta osastolta Kotkan kaupungin Ruotsinsalmi-hankkeen määräaikaiseksi pääsihteeriksi, sain käsiini todella mielenkiintoisen projektin. Ulkoministeri Paavo Väyrynen lupasi paluun ”koska tahansa” ministeriöön. Tottahan virkamiehen täytyi luottaa korkeaan esimieheen.

Ruotsinsalmi-hankkeen varsinainen kummisetä oli Helsingin Sanomien omistaja Aatos Erkko, joka tuki nimitystäni tehtävään. Tutustuimme toisiimme lounaalla ennen tehtävän alkua. Erkko kertoi yhteyksistään Ruotsin hoviin, merihistorian harrastuksestaan, kiinnostuksestaan Kaakkois-Suomeen, kuten myös Haminaan, näkemyksistään projektille. Kiinnostuin entistä enemmän. Tunsin Haminan kyllä, asuivathan Koivistolta evakuoituneet isovanhempani siellä. Heidän hautansa Haminassa vie minut sinne edelleen ainakin kerran vuodessa. Myös Virolahdella olen viettänyt hyvin paljon aikaa sukulaisten maatilalla maatöissä. Kotkansaari sen sijaan syrjäisen sijaintinsa vuoksi tapasi jäädä aina pois ohjelmasta. Kerran olin vuonna 1962 moottoripyörällä liikkuessani ponnistanut reitiltäni Helsinki-Hamina-Virolahti-Hamina-Helsinki ja käynyt Kotkansaarella.

                                                              +                   +                   +                    +

Olin vuonna 1987 valveutuneena hyvin pitkäaikaisena poliittisen osaston virkamiehenä perillä Neuvostoliittoon liittyneistä pohjavirtauksista, joista merkittävin oli Neuvostoliiton jatkuva heikkeneminen. Tätä trendiä, kuten myös länsisuhteitamme oli kuitenkin erittäin vaikeata tutkia ja hoitaa, sillä merkillinen ulkopoliittisesta johdosta tullut jarru vaikeutti työtäni. En kuitenkaan osannut heti arvata, miten mielenkiintoiseksi työ Kotkassa muodostuisi.

Kun yksi keskeinen elementti eli Ruotsinsalmi 200-vuotta tapahtumasarja keväällä 1990 alkoi olla muodoltaan valmiina, tein matkan Tallinnaan ja Riikaan. Liettuaan en päässyt, koska Neuvostoliitto ei myöntänyt minulle viisumia. Varsin itsenäisesti olin rakentanut Baltia-osiota erityisesti merkittävän Uusi Hansa-seminaarin ohjelmaan heinäkuun alussa 1990. Halusin antaa heille mahdollisuuden saada tilaa ajankohtaiselle Baltian maiden itsenäistymisprosessille myös Suomessa. Nyt harrastan itsehillintää, enkä kyllä mainitse presidentti Mauno Koivistoa tässä yhteydessä.

Palaan myöhemmin Tallinnan vierailuuni ja tapahtumiin Riikassa sekä henkilöihin. Olin järjestänyt mukaani kutsukirjeen myös Liettuan pääministeri Kazimiera Prunskienelle. Olin saanut ajatuksen hänen kutsumisestaan edellisen talven tapahtumista, itse asiassa television ajankohtaislähetyksestä, jossa Prunskiene näkyi.

Itsenäisyyttä ajaneet kontaktini Riikassa auttoivat minua Liettuan osalta. Latvian kulttuuriministeri lupasi hoitaa kutsun perille Vilnaan. Näin tapahtui. Olen edelleen suuresti kiitollinen.

Kun olin vastaanottamassa pääministeri Prunskieneä Helsingissä Eteläsatamassa, saloissa liehuivat Baltian maiden kansalliset liput. Minulla oli automatkalla Kotkaan paljon aikaa keskustelulle kahden kesken takapenkillä istuessamme. Esittelin ohjelman. Kävimme sitten äärimmäisen mielenkiintoisen keskustelun Baltian itsenäistymisen taustoista ja tavoitteista. Ne koskettivat Suomeakin. Palaan keskustelun sisältöön myöhemmin tarkasti.

Olin ilahtunut, että pääministeri Harri Holkeri otti Kotkassa Prunskienen kahden keskiseen keskustelutilaisuuteen, vaikkakin epävirallisesti. Olin läsnä. Kotkassa oli läsnä Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa, kuningatar Silvia, Baltian itsenäistymisjohtoa, Schleswig-Holsteinin pääministeri Björn Engholm ym. ym.

Kotkan Ruotsinsalmi 200-vuotta tapahtumasarja muodostui merkittäväksi murrosajan tapahtumasarjaksi. Kulttuuripitoinen kehys sai aimo annoksen kovaa politiikkaa sisuksiinsa. Kävi niin, että Neuvostoliitto ei tullut paikalle kutsusta huolimatta. Tapahtui jotain paljon suurempaa. Venäjän Federaatio saapui omine kansallisine lippuineen Kotkaan. Venäjän ulkoministeri V. Kuznevtsov edusti suurta Venäjää. Syntyi suorastaan Kotkan henki.

                                                       +                          +                          +                          +

 

Tässä yhteydessä on syytä tuoda esille Suomessa kokemani Baltiaan liittyneen ongelman. Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa kävi vuonna 1971 ilmi merkillinen piirre. En ollut törmännyt oikeustieteellisessä tiedekunnassa enkä elämässäni muutenkaan aikakauden radikaali-ilmiöihin lainkaan. Päiväni täyttyivät opiskelusta, ei luuhaamisesta hämäräperäisissä radikaalipiireissä. Sitä paitsi suuntauduin oikeushallintoon aluksi. Olin Iin suuren poliisipiirin päällikkö, nimismies, syksyllä 1969, kun rekrytointini ulkoministeriöön alkoi. Gradulleni valtiotieteellisessä ei vain tahtonut löytyä arvioijia. Tilanne kuitenkin laukesi. Dosentit Keijo Korhonen ja Seikko Eskola ottivat arvostelun tehtäväkseen ja hyväksyivät graduni yksimielisesti hyvällä cl-arvosanalla. Tämän kaiken on valtiotieteellisen kanslia minulle vahvistanut. Mikä mätti? Lopulta ymmärsin, että KGB oli tunkeutunut yliopistomaailmaan, minkä olen sittemmin monella tavalla todentanut työssäni UM:ssä ja tutkimustyössäni.

Aiheeni oli nimittäin radikaaliopettajien mielestä jo lähtökohdaltaan ”neuvostovastainen”. Sen nimi on ”Reunavaltiopolitiikan maininkeja. Miksi reunavaltioiden ulkoministerien säännönmukaiset kokoukset päättyivät vuonna 1925?”. Reunavaltioiksi kutsuttiin tuolloin myös Viroa, Latviaa, Liettuaa ja Puolaa. En välittänyt näistä radikaalisensoriopettajista, vaan tutkin sitä, mikä oli kiinnostavaa ja vaati tutkimista. Olen länsimaisen oikeusvaltion horjumaton kannattaja. Kysymys oli Suomen turvallisuuspolitiikasta. Reunavaltiopolitiikan ajajaksi profiloitui ennen kaikkea ulkoministeri Rudolf Holsti.

Neuvostoliitto/KGB nimittäin oli hyvin tarkka siitä, että kaikki Baltian maiden itsenäisyyteen ja pakkoluovutetun Karjalan suomalaiseen vuosituhansien mittaiseen historiaan viittaavat elementit häivytettiin. Baltian maiden itsenäisyysajan tutkiminen saati oikeutetun itsenäisyyden vaatimisen hyväksyminen oli ”neuvostovastaisuutta”. Nytkään en mainitse presidentti Mauno Koivistoa tässä yhteydessä.

                                                     +                          +                          +                          +

Vierailin viime syksynä vaimoni kanssa kaupunkilomalla Vilnassa ja Trakaissa. Todella erinomainen reissu. Opimme myös eri alojen museoista paljon. Liettuan historia on monimuotoista, suurtakin ja ajoittain todella tuskaista, minkä saattoi koskettavalla tavalla havaita vaikka suuressa KGB-museossa. Matkamuistoksi hankin Vladas Terleckas’n tutkimuksen ”The tragic pages of Lithuanian History 1940-1953. 3. painos 2017”. Suosittelen.

Lopuksi onnittelen presidentti Sauli Niinistöä hyvästä vaalituksesta ja jatkokaudesta. Hyvää matkaa Liettuaan. Onnittelen myös Liettuaa itsenäistymisestä sata vuotta sitten.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset