seppinenj

Ei, ei sen niin mennyt, Lenin ei lahjoittanut itsenäisyyttä Suomelle

Elimme Suomessa kauan Neuvostoliiton elinaikana erityisesti sodan jälkeen lukemattomien valheellisten historiakuvien aikakautta. Vähitellen mennyt todellisuus oikenee. Kitinättä se ei tietenkään ole tapahtunut, niin monet jopa ammattilaisina esiintyneet ovat olleet valheiden vankeina.

On erittäin tärkeätä vapautua neuvostoajan propagandasta. Sotien jälkeistä aikaa on hyvästä syystä kutsuttu paljolti suomettuneisuuden ajaksi. Neuvostoliiton romahdus vuonna 1991 ei vapauttanut meitä suomettumiskudelmasta, mutta antoi siihen mahdollisuuden. Liian moni nousi KGB:n tuen turvin kestoasemiin, eikä tarpeellista urakiertoa tapahtunut. Asioita täytyy kutsua niiden oikeilla nimillä. Kun vuonna 2017 Suomessa elettiin juhlahuumassa, paluu arkeen tammikuussa 2018 sata vuotta sitten vasemmistososialidemokraattien (puolue Sdp) käynnistämän aseellisen vallankaappausyrityksen jälkeen on ollut vapauttavaa uutisvirtaa. Tämä vuosi näyttää siten suorastaan hyödyllisemmältä kuin vuosi 2017. On jatkettava jälkikäteen rakennettua historian virhekuvan korjaamista.

Elimme vuosia, joiden aikana väite Leninin Suomelle lahjoittamasta itsenäisyydestä eli puheesta toiseen, kirjasta toiseen, lehtiartikkelista toiseen kuin se olisi ollut itse Totuus. Ei, ei se niin mennyt.

 

Venäjän romahdukset vuosina 1905 ja 1917 avasivat Suomelle ja monelle muulle tsaarin ajan alusmaalle tien itsenäistymiselle. Itsenäisyys oli kuitenkin itse otettava, ei sitä Venäjä lahjoittanut. Tärkeätä oli, että säätyjen aika Suomessa päättyi vuonna 1906 ja oikeasti edistyksellisen valtiopäiväjärjestyksen aika alkoi. Säätyvaltiopäivien lakkauttaminen ja eduskuntauudistuksen läpivieminen oli länsimaisen demokratian riemuvoitto autonomisessa Suomessa. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus astui voimaan. Naiset saivat ensimmäisinä Euroopassa äänioikeuden. Tätä tapahtumaa on syytä todella juhlia.

Punaisten johtomiesten lyhytnäköinen toiminta 1918 on suhteutettava myös eduskuntauudistukseen vuonna 1906. Kun se ei kelvannut, on tulkittava bolshevistisen tien houkutelleen Sdp:n vasemmiston katastrofaaliselle tappamisen tielle.

Sdp:llä olisi ollut toinen tie valittavana. Se oli ratkaisevassa asemassa. Sillä oli vuoden 1916 eduskuntavaalien tulosten mukaan yksinkertainen enemmistö (103 edustajaa), jolla lakien säätäminen omin voimin oli laillista. Moni silloinen demari ei kuitenkaan siitä piitannut. Kaikki ja heti, oli henki.

Sdp:n vasen laita haistatti lailliselle menolle. Radikaali virtaus pesiytyi Suomen Sdp:hen. Sille ei riittänyt mikään rauhanomainen kehitysmalli. Kun bolshevikit saivat yllättäen ja helpon näköisesti vallan pienellä röyhkeällä joukolla syksyllä 1917 Venäjällä, malli oli valmis. Suomi ei kuitenkaan ollut edes tuolloin Venäjää. Punaiset tekivät pelkkiä strategisia munauksia.

Kaikki mahdollisuudet ratkaista rauhanomaisesti vallinneet yhteiskunnalliset ongelmat olivat olemassa eduskunnassa. Ongelmia toki oli, eikä torpparikysymys ollut niitä pienimpiä. Silti punaisten radikaali johto yritti Leninin viitoittaman tien innoittamana samaa kuin aateveljet idässä. Se yritti täydellistä selkävoittoa ja monien yhteiskunnallisten ryhmien tuhoamista tappamalla luokkasodan nimessä. Lenin näytti tietä äärimmäisen väkivallan käyttäjänä. Punaiset aloittivat verilöylyt Suomessa. Onneksi kuitenkin reformistinen sosiaalidemokratia piti rauhanomaisen linjansa Väinö Tannerin noustessa tämän linjan johtajaksi.

Valkoinen Suomi kävi nopean sisällissodan punaisia vastaan. Näinä maaliskuun päivinä sata vuotta sitten Tampereen taisteluissa oli ratkaisun makua. Mannerheimin harmi saksalaisten otettua Helsingin ensin on ymmärrettävä. Mannerheim armeijoineen olisi lyönyt punaisten hajanaiset ja kouluttamattomat harrastelijasotilaat joka tapauksessa.

Voittajien kostoreaktio aseiden vaiettua olisi pitänyt pystyä välttämään. Kaikkien punaisten murhaajien ja tappajien olisi pitänyt joutua oikeusvaltion periaatteita kunnioittaen vakinaisen oikeuslaitoksen tuomittaviksi. Kapina tapahtui Suomen valtioalueella. Ilman kohtuutta ei ole oikeutta. Suurimmat syylliset eli Otto Wille Kuusinen kärjessä pakenivat hyvissä ajoin maasta bolshevikkien huomaan Moskovaan. He jättivät joukkonsa raukkamaisesti ja halpamaisesti oman onnensa nojaan. Kuitenkin Suomi sääti pian kaksikin armahdusta, ensimmäisen jo joulukuussa 1918.

18.3.2018.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Jukka Seppinen: "Mannerheimin harmi saksalaisten otettua Helsingin ensin on ymmärrettävä."

Eikä kyseessä ollut mikään Mannerheimin turhamainen mielipaha. Kaukana siitä. Saksa sekaantui itse asiassa huomattavan röyhkeästi Suomen asioihin.

Wikipedia: Von der Goltz jäi joukkoineen Suomeen sisällissodan jälkeen ja oli maassa merkittävä poliittinen vaikuttaja. Hänen valta-asemansa Suomessa vahvistui, kun keisari Vilhelm II antoi hänelle heinäkuussa 1918 ainutlaatuisen arvonimen "Saksan kenraali Suomessa"

Tilannetta kuvaa hyvin saksalaismielisen kenraalimajuri Hannes Ignatiuksen kirje silloiselle Suomen Berliinin-lähettiläälle Edvard Hjeltille, taustana keskustelu valtionhoitaja Svinhufvudin kanssa:

»Tajusin selvästi, että itsenäisyydestämme on vain varjo jäljellä, von der Goltz on Suomen todellinen valtionhoitaja ja kaikki muut vain sätkynukkeja hänen käsissään.»

*******

Ei ihme, että Mannerheim järjesti voitonparaatin 16.5.1918 Helsinkiin osoittaakseen kenelle kuuluu kunnia punakapinan ja bolsevikkisuuntauksen kukistamisesta Suomessa. Seppinen kertokoon oman näkemyksensä; varsinkin jos se poikkeaa edelläolevasta kansanomaisesta kuvauksesta.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Niin, mitenkäs ne porvarillisten puolueiden valtuuston jäsenet, jotka kävivät Pietarissa pyytämässä Leniniltä tunnustusta Suomen itsenäisyydelle. Mihin Lenin sitten suostuikin. Ei se Lenin hyvää hyvyyttään Suomea tunnustanut, mutta se tunnustus oli kuitenkin ratkaiseva ja tuloksen kannalta motiivit ovat yhdentekeviä.

Tätä et käsittele kirjoituksessa ollenkaan.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Suomen itsenäisyyden tunnustaminen on eri asia kuin itsenäisyyden antaminen. Kyllä Suomen itsenäisyysjulistus olisi jäänyt voimaan ilman Leninin tunnustustakin. Onko siihen jotakin näyttöä, että se olisi peruttu?

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Varmaan, mutta sillä oli vaikutuksensa siihen että esim. Yhdysvallat jaIso-Britannia tunnustivat itsenäisyyden.

Omituista on ettei blogissa käsitellä kuitenkaan tätä ollenkaan, vaikka niin luulisi otsikon perusteella.

Käyttäjän seppinenj kuva
Jukka Seppinen

Karo Kankukselle: tunnustamiset ovat tuttuja, punaisten logiikan suhde parlamentarismiin on vähemmän käsitelty aihe. Suomen itsenäisyyden tunnustaminen tapahtui portaittain. Kun Venäjä oli 4.1.1918 tunnustanut virallisesti Suomen itsenäisyyden, Ruotsi tunnusti sen ensimmäisenä samana päivänä. Ranska toimi nopeasti kuten Ruotsi. Saksa odotti kaksi päivää ja ilmoitti 6.1.1918 tunnustamisestaan. Kankus nostaa Yhdysvallat ja Ison-Britannian esiin, mutta ei muita. Kävi niin, että kaksi viimeksi mainittua maata odottivat aina vuoteen 1919 ennen tunnustamistaan. Väliin asettui joukko muita maita.
Venäjän tunnustus oli kuitenkin myöhemmän historian valossa vailla sitovuutta. Neuvostoliitto asetti tavoitteeksi Suomen suunnalla vuoden 1914 rajojen palautuksen. Siihen Stalin pyrki talvisodalla ja vielä uudella sodalla, kunnes sopeutui vuonna 1943
Suomen jättämiseen rauhaan 1940 rajoin (ynnä Petsamo. Länsimaiden tunnustus oli pitävä kaikissa historian vaiheissa. Tämä asia ei siis kuulunut blogini rajausten sisään, mutta mainitsen nämä faktat erikseen, koska niitä on kysytty.

Toimituksen poiminnat