seppinenj

Tiedusteluhistorian tutkimuksen kehittäminen

Erittäin tärkeä tutkimussektori poliittisessa historiassa on neuvostotiedustelun tunkeutuminen Suomeen ja levittäytyminen suorastaan miehitysarmeijaksi aikojen saatossa. KGB:n tutkiminen lankesi minulle kuin Manulle illallinen Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Olin joutunut katsomaan sitä silmästä silmään. Seurauksena oli KGB:n toimintamahdollisuuksien katkaiseminen: minä edistäisin vain Suomen etuja, en KGB:n. Siksi katkoin KGB:n yrityksiä niin Suomessa kuin Ranskassa. Lisäksi minulla on rikosoikeudesta ja -tutkimuksesta omakohtaista kokemusta niin Helsingin yliopistosta kuin nimismiehen viranhoidosta.

Olen julkaissut neuvostotiedustelun aktiivisuudesta Suomessa erityisesti toisen maailmansodan jälkeen jo paljon tuloksia. Käytännössä kaikissa teoksissani olen joutunut käsittelemään KGB:tä ja sen suomalaista verkostoa.

Huomio on nyt kiinnittynyt uusien tutkimustulosten seurauksena useisiin tarkasti rajattaviin kohteisiin. Ykkösenä pysyy edelleen vanha kotipesäni ulkoasiainhallinto. Tähän asti olen tutkinut siis ennen kaikkea KGB:n tunkeutumista sinne ja sen verkostoitumista virkamiehistön kanssa.

Ulkoasiainhallinnossa on alkanut tutkimuksissani jako eri kategorioihin nousta entistä tärkeämmäksi. Tällä tarkoitan erilaisia kokonaisuuksia, joita voidaan virkamiehistöstä erotella. Mainitsen niistä muutamia. Yksi on lehdistöura. Moni "pressiläinen" nousi yleiskarriäärivirkoihin ja päätyi suurlähettilääksi. Tähän asti olen tutkinut lähinnä KGB:n ja Stasin roolia. Klassinen on jo Matti Tuovisen tapaus, joka omaksui esimiehensä Ahti Karjalaisen tapoja. Keskeinen uratekijä oli KGB. Silti huomautan, että Tuovinen oli esimiehenä ja neuvottelukumppanina esimerkillinen ja henkilöstön puolia pitävä. Näitä ominaisuuksia arvostan hänessä, myös toimissani Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1976-1977.

Olin Tuovisen kanssa hyvin paljon tekemisissä työasioissa. Hän ei kuitenkaan pyrkinyt rajoittamaan KGB:n levittäytymistä UM:öön toimiessaan poliittisen osaston päällikkönä ja ennen kaikkea valtiosihteerinä vuosina 1975–1985. Hän nousi lehdistöavustajasta valtiosihteeriksi, eikä KGB-kontakteja puuttunut. Tuovinen ei profiloitunut puolueettomuuden varsinaisena puolustajana, mutta hyväksyi, jos joku sai siihen vahvistusta aikaan. Tässä asiassa Tuovinen toki virkamiehenä totteli presidentti Kekkosta. Toinen ryhmä on ns. Kavakun alkuvuosien (vuodesta 1972 alkaen) ryhmäkunnat, vaikkakin karriääridiplomaatteja, jotka siis jakautuvat useisiin ryhmiin. Sivurekrytoinnit toivat karriääriin säännönmukaisesti runsaasti vakiintunutta verkostotoimintaa erityisesti KGB:n kanssa. Näitä tuleekin tutkia yhtenä ryhmänä. Myös muista ns. pitkän linjan virkamiehistä putkahtelee uusia sosialististen maiden tiedustelupalvelujen suosimia nimiä. Tutkimus on ehdottomasti laajennettava käsittämään ennen kaikkea kaikkia entisiä eurooppalaisia sosialistisia maita. 

Pressi-ihmisiä alkoi tunkeutua asemiin myös muiden sosialististen maiden kuin Neuvostoliiton tai DDR:n avittamina. Uusia tutkimuskohteita ovat kommunistiset Tshekkoslovakia ja Unkari. Pressilinjan virkamiehistä on jo muodostunut oma kokonaisuutensa. Tuovisen lisäksi tutkinnassa ovat mm. Anders Huldén, Alec Aalto ja Tom Söderman. Kukin näistä sai edustuston hoitaakseen – yhteistä on pitkäaikainen KGB-tuki. Uutta on Huldénin ja Södermanin pitkäaikainen yhteys sosialististen maiden salaisiin poliiseihin. Huldén ja Söderman ovat putkahtaneet ilmoille Tshekkoslovakian salaisen poliisin tiedostoista jo 1960-luvun alkupuolelta.

Valtionhallinto laajemminkin on kiinnostukseni kohteena, kuten myös yliopistomaailma, YLE ja puolueet, joista RKP on saamassa aiempaa syvempää profiilia. Muiden puolueiden osalta kuva on jo varsin hyvä ja syvä. On käynyt ilmi, että KGB-sertifikaatilla saattaa olla merkitystä yhä edelleen eräissä akateemisissa lokeroissa ainakin Helsingin yliopistossa. KGB:n suhde Karjalan kysymykseen on myös dokumentoidusti avattavien asioiden listalla.

Tiedusteluhistorian kehittäminen on erittäin tärkeä lohko, niin myös Suomessa, jossa riittää tämän alan monimuotoista tutkimista. Kansainvälinen alan yhteistyö on kehittymässä. Suomella on kuromista parhaiden EU-maiden keskiarvoon yltääkseen. Silti yliopiston professuuriviroissa tai omissa tutkimushankkeissa ala ei kukoista. Pikemminkin kuuluminen entiseen KGB-verkostoon näyttäytyy yhä ansiolta, myös joissakin luottamustehtävissä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

"Pikemminkin kuuluminen entiseen KGB-verkostoon näyttäytyy yhä ansiolta, myös joissakin luottamustehtävissä."

Mitkä luottamustehtävät ovat tällaisia?

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Örnulf Tigerstedt asiasta jotain saattaisi tietää, jos eläisi, kun on kirjoittanut yhdessä Mika Waltarin kanssa aiheesta pari kirjaakin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%96rnulf_Tigerstedt

Tigerstedt ja Waltari kirjoittivat NL:n tiedustelusta Suomessa ennen sotaa.

Kirjat olivat valvontakomission kiellettyjen kirjojen listalla, joten niitä ei ihan joka antikvariaatista taida löytyä.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Yhden Waltarin pamfletin nimi on " Neuvostovakoilun varjossa". Minä perin sen edesmenneeltä isältä yhdessa Ivan Lajosin " Voiko Saksa voittaa?" kirjan kanssa Se taas oli Saksassa julkaisukiellossa koska se toi esiin Saksan katastrofaalisen riippuvuuden raaka-aineiden tuonnista mm.
Ei ole mikään ihme että Neuvostovakoilun varjossa olisi voinut olla myös kielletty koska muistan sen että heti ensimmäisen luvun ensimmäisessä kappaleessa Waltari luonnehti Neuvostoliiton suurlähetystöä kyynpesäksi.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Blogissa puhutaan KGB:n verkostoitumisesta Suomen virkamieskuntaan (ja päinvastoin), KGB-tuesta ja KGB-sertifikaatista.

Itse Kekkonen oli taustaltaan tiedustelumies, hän piti tiiviitä yhteyksiä korkeimpaan neuvostojohtoon ja joskus tapaili NL:n johtajia vain venäläisen tulkin seurassa ilman, että mukana oli ketään muuta suomalaista. Paniko hän rajoja alaisilleen ja miten, siitä kuinka pitkälle nämä voivat itsenäisesti ja omatoimisesti harjoittaa "ystävyyspolitiikkaa" ilman UKK:n nimenomaista lupaa?

Miten ja kenen toimesta UM:ssä ohjeistettiin henkilöstöä siitä, kuinka pitkälle voi ja saa mennä neuvostosuhteissa? Miten esimiehen vastuu / ohjaus toteutui? Miten rajattiin, kuinka paljon ja mitä tietoa saa antaa Suomen asioista? Kenen arvostelukyky viime kädessä ratkaisi sen, mitä kontaktin toiselle osapuolelle jäi tapaamisista kotiin viemisiksi? Kuinka määriteltiin toiminnan luonne joko Suomen etujen ajamisena tai maanpetoksellisuutena? Vietiinkö ulkoasiainhallinnon virkamiesten toimintaa koskaan arvioitavaksi Helsingin hovioikeuteen?

Käyttäjän seppinenj kuva
Jukka Seppinen

Hannu Mononen. Vastaan nyt lyhyesti joihinkin pääkohtiin. Stalinin kuoleman jälkeen alkoi monessa mielessä uusi aika. Aktiivinen ns. kansanrintamapolitiikka alkoi. Se tähtäsi kommunistiseen vallankumoukseen Suomessa. KGB perustettiin. Sen hallinto muokautui ekspansiivista tavoitetta tukevaksi. Suomessa tunkeutuminen alkoi Vladimirovin ottaessa 1955 Ahti Karjalaisen huomaansa. Kekkoselle Karjalainen toimi tuolloin myös viestiväylänä. KGB:n suuntaan hän toimi silmänä ja korvana. Ja suuna.
UM:stä ei löydy koulutusta KGB:tä vastaan. Muodostui päinvastainen käytäntö: KGB valikoi itselleen sopivat virkamiehet ja alkoi tukea heitä. Itse pääsin entisenä poliisimiehenä Supoon lyhyelle tutustumiskäynnille vuonna 1970, siis Alhavan aikoihin. Lakimiehenä omaksuin lähinnä Alhavan kannan. KGB harjoitti Suomessa laitonta tiedustelutoimintaa. Siksikin torjuin sen lähentelyt. Olin kuitenkin lähinnä poikkeus.

Kun ylimmät esimiehet olivat Tuovisesta alkaen lähes poikkeuksetta KGB-verkostoituneita, ei löytynyt pohjaa estää KGB:n vaikutuksen leviämistä. Uramoraali oli sellainen, siis heikko. KGB:n vastustamat eivät juuri nousseet lähettiläiksi, ainakaan silloin kun syytettiin "neuvostovastaisuudesta".
Syytteitä hovioikeuteen ei seurannut. Muistan suoralta kädeltä vain yhden tapauksen, jossa nuori virkamies tuomittiin. En viitsi mainita nimeä, tapaus oli jotenkin keinotekoinen verrattuna yleiseen käytäntöön.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

On kyllä käsittämätöntä, jos tuossa maailmantilanteessa mitään pelisääntöjä ei edes annettu UM:n työntekijöille ja kukin jäi oman harkintansa varaan kansalliselle edulle näin keskeisissä asioissa.

Juha Hämäläinen

Tiedustelun historian tonkiminen on todella tarpeen. Sitäkin tärkeämpää on tutkia nykyistä urkintaa eikä vain sen Venäjän tai Kiinan haaraa vaan myös maassamme urkkivien USAn, Englannin ja Saksan toimia sekä näiden yhteyksiä virkamiehiin ja poliitikkoihin. Mikään ei saa olla suljettu pois luupin alta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset