seppinenj

Poliittisen historian akateemiset rakenneongelmat

Olen tutustunut maamme poliittisen historian akateemisen maailman synkkiin puoliin jo yli puolen vuosisadan ajan. Rakkaus historiaan syntyi jo varhain kouluaikoina. Tosin se ei ole ainut ammattirakkauteni. Niitä on monia, kuten myös länsimainen kallisarvoinen oikeusvaltioarvo ja esimerkiksi diplomatia. On minulla muitakin asiarakkauksia, mutta rajaan tämän blogin näin.

 

Tohtori Outolempi nousi näkökenttääni valtiotieteellisestä tiedekunnasta esille jo vuonna 1970. Valmistelin pro gradu-työtä 1920-luvun turvallisuuspoliittisesta teemasta Itämeren alueella. Olen tästä jo jonkin verran kirjoittanut, mutta asiaan liittyvien merkittävien periaatteellisten kysymysten vuoksi on syytä sitä toistaa: ”Reunavaltiopolitiikan maininkeja. Miksi reunavaltioiden ulkoministerien säännönmukaiset konferenssit päättyivät vuonna 1925?”. Jos olisin tiennyt, mitä siitä seurasi, olisin valinnut heti teeman väitöskirjani tutkimusaiheeksi, siksi herkullinen ja nautinnollinen se olisi ollut syvästi suomettuneessa Suomessa. Poliittisen historian piirissä vallinnut pitkäaikainen rappiotila on soveltumaton akateemisen tutkimuksen perusarvoihin, kuten kriittiseen tutkimusotteeseen.

"Valtsikan"radikaaliopettajat eivät halunneet kohdallani tehdä lakisääteisiä velvoitteitaan pro graduni osalta. Itsenäisten Baltian maiden esille tuominen kun oli leimattu KGB:n tahdosta ”neuvostovastaisiksi”. Asenne oli siis laiton ja merkitsi oikeusvaltion loukkaamista. Kuitenkin dosentit Keijo Korhonen ja Seikko Eskola graduni arvostelivat, ja sain hyvän arvosanan. Tätä kirjoittaessani tuo gradu on silmieni edessä nostattamassa tarkkoja havaintoja tuosta kummallisesta asenteesta poliittisen historian piirissä. Pidin asennetta siis täysin naurettavana ja sopimattomana, kun sain valtsikan kansliassa asioille vahvistuksen. Asenne oli todellinen häpeäpilkku Helsingin yliopiston historiassa. Mutta tuon ajan nuoret pitävät yhä valtaa poliittisen historian kammareissa, ainakin nimitys- ja opetusvaltaa vaan eivät tutkimusta kokonaisuudessaan. Luojan kiitos.

Ongelmat liittyvät melkoisesti Sdp:n vasemmistosiipeen. Sellaisia ryhmittymiä on Sdp:ssä ollut kautta historian, aina Sdp:n puheenjohtajan (1911-1913) Otto-Wille Kuusisen V. I. Leninin kanssa masinoimista raskaista kevään 1918 tapahtumista. Myöhemmätkin Sdp:n äärivasemmiston jäsenet niin ennen kuin jälkeenkin viime sotia olisivat aivan hyvin voineet olla kansandemokraattisia sosialisteja, ellei suorastaan kommunisteja Otto Wille Kuusisen tapaan. Nykyhahmoja olen kutsunut näiden iloksi ”uusryömäläisiksi”. Osuma on ollut hyvänlaatuinen Erkki Tuomiojastakin päätellen. Aivan lähituntumasta löytyy ainakin entinen marxilainen, demokraattinen lakimies Tarja Halonen. Viimeksi mainittu on vastikään valittu Helsingin yliopiston hallituksen puheenjohtajaksi ajalle 2018-2021. Miksi näin, avautuu ainakin osittain poliittisen historian opetuksen asenneilmaston säilyttämisellä epätieteellisenä ensi sijassa nykyviranhaltijan Kimmo Rentolan eläkeiän lähestyessä.

Kansakunnan poliittinen historia ei kuitenkaan ole yhden suppean ja ahtaan ideologian värittämän henkilöryhmittymän yksinoikeus. Tämä ryhmittymä on kokemukseni mukaan täysin yhteistyökelvotonta. Tämän ryhmittymän valtaannousu tällä sektorilla jo 1960-luvulla on ollut onnettomuus vapaalle akateemiselle tutkimukselle yliopistoissa, ennen kaikkea Helsingissä, mutta myös melkoisesti esim. Turun yliopistossa. Onneksi on ollut muitakin ahkeroijia tällä sektorilla, jopa tannerilaisiksi leimattuja, kuten esimerkiksi kotkalaissyntyinen savolainen monitoimimies ja poliittisen historian tohtori Lasse Lehtinen.

Tutkin UM-aikanani paljon puolueita ja niiden ideologeja. Jouduin avaamaan hyvin paljon luonnollisestikin vasemmistopuolueiden toimintamekanismeja vastuullisena Suomen idänpolitiikan johtavana virkamiehenä UM:n poliittisella osastolla Kekkosen aikana. Neuvostokommunismin avaaminen olikin suorastaan edellytys Nkp/KGB:n Suomen politiikan ymmärtämiseksi. Tein sitä työtä 24/7 Kekkosen 12 viimeisen vuoden aikana.

Minuun oli vaikuttanut jo varhain Väinö Tannerista saamani myönteinen kuva Suomen kohtaloissa, vaikka sinänsä elin ”valkoisissa” suvuissa ja poliittisessa ympäristössä. Tutustuin 1970-luvulla toimintaympäristööni tarkemmin ja havaitsin, että tannerilaisuus oli muodostunut kirosanaksi Suomessa. Tosin UM:n poliittisella osastolla toimin läheisessä erittäin hyvässä yhteistyössä tunnetun julkitannerilaisen Pekka J. Korvenheimon kanssa vuosina 1980–1982. Korvenheimo oli poliittisen osaston apulaisosastopäällikkö ja minä raporttijaoston päällikkö. Pidin työstäni kovin paljon.

UM:öön 1970-luvun mittaan nimitetty Sdp:n äärivasemmistolainen ryhmittymä sai vallan Mauno Koiviston nousun myötä presidentiksi. Kas, Korvenheimo ja minut lakaistiin kyseenalaisesti heti pois osastolta. Lakaisija oli Jaakko Blomberg, poliittisen osaston uusi apulaisosastopäällikkö, jonka kanssa rakentava yhteistyö oli mahdotonta. Vain hänen dogmiensa mukainen toiminta oli mahdollista. Testasin hänet kyllä. Oikeusvaltio-periaatteet unohtuivat. Laillista nimitysprosessia rikottiin rankasti. Korvenheimolle tannerilaisuus oli ollut ammatti, kuten hänen pyrkynsä Sdp:n puoluesihteeriksi vuonna 1969 osoittaa. Oma roolini ammattidiplomatian eli UM:n ulkopuolella oli tarkkailijan ja asioiden oppijan rooli.  

 

                                                                                       +                          +                          +                          +                         

 

On aika nimetä joukko laitavasemmiston vallan kuljettajia edellä mainittujen poliittista valtasuojaa tarjoavien Tarja Halosen ja Erkki Tuomioja ohella. Poliittisen historian laitoksilta Helsingistä ja Turusta on mainittava Turun virkatuolin haltija vuoteen 2006 eli Jorma Kalela. Yhteistyökyvytön. Toimin vuosikausia vuodesta 1998 Turussa Komission Jean Monnet-hankkeen integraatiohistorian opetuksen vetäjänä ja toteuttajana. Kalela katseli asiaa syrjäkarein, kunnes se hiipui Kalelan seuraajaviranhaltijan eli Kimmo Rentolan kauden aikana. Rentola on yhteistyökyvytön, kuten myös virkakautenaan Helsingin yliopistossa. Käytän Turun-ajasta integraatiohistorian opettajan-työkuvausta, kuten kansainvälinen yhteisönikin. Henkisen alan opettajilla on ranskaksi ja englanniksi varsin laaja käyttömahdollisuus latinan ammatti-sanan johdannaisilla. (Esim. ranskaksi Petit Larousse 2010, s. 824: henkinen ala, henkilö, joka opettaa tarkasti määriteltyä alaa, kuten ranskaa tai integraatiohistoriaa ja englanniksi Websterin lyhentämätön sanakirja, yhteensä 2189 kolmipalstaista sivua, 1437: tieteen alalla (advanced training) korkeata koulutusta vaativa opetustehtävä).

Tämä huonosti ymmärretty asia vaivaa puutteellisen kielitaidon ihmisiä Suomessa, myös akateemisissa piireissä. Näin on itse elämä osoittanut, aivan viime aikoina, jopa minua nuorempien keskuudessa. Poliittisen historian sektorin kielitaito on huomiota herättävän puutteellista, jopa pelkän äidinkielen varassa, kuten Juhani Suomen tapaus pitkälti osoittaa. Vinosuuntaus siitä on vain seurauksena. Se on kytköksissä tarpeeseen kaunistella vakavasti suomettumista ja neuvostosuhteiden perusmekaniikkaa. Tämä on postsovietismin vasallihenkeä, vähintään.

Suomen kieli on yksi rakkauksieni joukossa. Siksi kirjoitan laajoja tutkimuksia vain suomeksi, artikkeleita myös ranskaksi ja englanniksi sekä ruotsiksi. Kirjojeni käännöksiin kuitenkin tähtään jatkossa.

On muitakin henkilöitä minua tykittämässä. Aika on nyt tuoda esille Ilkka Tapio Seppinen, s. 14.2.1944 Kuopiossa. Kiertelemättä sanottuna hän on ainut veljeni, mutta kovin eri puusta. Hän on tehnyt elämäntyönsä Helsingin yliopiston poliittisen historian laitoksella dosenttina. Kun isäni ja äitini sukupolvi on jo mullan alla, tämä asia täytyy nyt tuoda esille. Se on aiheuttanut lukuisan määrän sekaannusta, jopa kansainvälisellä tasolla. Enää en voi pahoittaa hyvien vanhemman polven sukulaisteni mieltä.

 Ilkka Tapio Seppinen, s. 14.2.1944 Kuopiossa, leiriytyi radikaali-ihmisten pesään viimeistään 1960-luvulla, erosi kirkosta ja alkoi painostamaan veljeään. Hänellä on tietysti oikeus toimia haluamallaan tavalla, mutta ylilyönnit ovat silti paheksuttavia. Hänen toistuva kestoteemansa minulle oli 1970-luvulta alkaen: ”Jukka, olet syntynyt väärään maahan”. Tai ”Et saa väitellä poliittisesta historiasta”, kestopainostusteemana. Nämä olivat kaikuja tuomiojalaisuudesta, vaikka sinänsä näyttöä ei ole toimeksiannoista, joten en nyt syytä ketään tältä osin.

Ei ole ensimmäinen kerta, että veljekset ajautuvat eri puolille rintamalinjoja. Kun hän on jyrkkä ja ehdoton, eikä suostu minkäänlaiseen ammatilliseen yhteistyöhön ilman tämän tuomiojalais-rentolalaislinjan hyväksymistä, välirikko on ollut seurauksena. Se ei ole tämän päivän asia, vaan on ollut realismia jo vuosikymmenien ajan.

Sata vuotta sitten keväällä 1918 veljekset saattoivat ampua toisiaan. Ei siis mitään uutta auringon alla. Olen kuitenkin tutustunut aivan (liiankin) lähituntumalla vuosikymmenien ajan poliittisen historian sisäisiin ongelmakohtiin.

Minä kirjaan kriittisesti tutkimani, erittäin laajan kotimaisen ja kansainvälisen arkistoaineksen pohjalta tutkimustuloksiani kirjoina tieteelle ja historian ystäville. Historiantutkimus ei voi olla tuomiojalaisen pakkolinjaan tukahduttamista. Lukuisia kertoja minua on vaadittu luopumaan tutkimusmetodistani.

Rentolan seuraajaehdokkaita on. Muuan heistä kulkee hermoheikkona altistuneena primitiivireaktioihin. Seuraan asioiden kehittymistä tarkalla silmällä ja korvalla. Puuttuuko Halonen nimityksiin poliittisen historian sektorilla, on luupin alla oleva kysymys. Lopuksi, poliittisen historian tutkimus on antoisaa, upeata työtä. Tapaamisiin poliittisen historian parissa. Uutta on tulossa. Tämä problematiikka on myös oikeusvaltio-kysymys.

Tulen käsittelemään jatkossa KGB-tutkimusta myös oikeusvaltion ja rikosoikeuden näkökulmista.

                            

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Uutta tutkimustasi odottaen! Useimmat kirjasi olen lukenut. Täyttä asiaa, johon voin yhtyä.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

SDP on ollut isänmaan asialla vain Väinö Tannerin johdolla.

Kaikki muut johtajat ovat olleet toisten valtioiden etuja ajamassa Suomessa.

On vaikea ymmärtää sitä vihaa Suomea kohtaan.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

En tiedä akateemisesta maailmasta ja sen hassuista koukeroista mitään niin täytyy kysyä.

Kun kerrot toisten olevan yhteistyökyvyttömiä,niin mitä tarkalleen ottaen tarkoitat sillä?

Käyttäjän seppinenj kuva
Jukka Seppinen

Vellu Heinolle. Hyvin paljon riippui KGB:n luomista yhteistyön ehdoista Suomessa. Hyvällä kansalaisella tuli olla "henkilökohtaiset toimivat suhteet Neuvostoliittoon". Piti hyväksyä maksiimi "Jos et ole Neuvostoliiton puolella, olet sitä vastaan". Tämä asenneilmasto levisi kommunismin etenemisen suojaverhona onnistuneesti. Valtaisa enemmistö KGB:n kohteista halusi olla Neuvostoliiton puolella, muuten kehitys ei selity. Se sai itsenäiset henkilöt epäkansalaisen asemaan ja neuvostoverkoston hylkimäksi. Se oli tunnetun ns. Tukholman syndrooman kaltainen psykologinen tilanne laajennettuna Suomessa. Se oli henkinen kaappaus Neuvostoliiton hyväksi. Kaapatut henget muuttuivat kaappaajia mielisteleviksi suuregoisiksi muovailuvaha-aivoiksi. Itsenäiset luonteet joutuivat vihan kohteiksi. Jouduin tilanteeseen veli veljeä vastaan. Olen tietysti otettu, että kuuluin näihin itsenäisiin. UM:n taholta kollega Risto Rekola jopa totesi tämän: "Sinuun (Jukka Seppinen) ei voi vaikuttaa". Kyse oli pitkälti merkillisestä, mutta Suomelle erittäin vaarallisesa ilmiöstä. Kun en halunnut muuttua näiden kaapattujen kaltaiseksi, minut halutaan heidän piiristä eristää. Tämän kehityskulun häntiä esiintyy yhä vielä eräissä lokeroissa. Poliittinen historia oli UM:n lailla KGB:n keskeisiä valloituskohteita. Nyt samaa ajatusrataa elättelevät ns. vasemmistodemarit Tuomiojan johdolla yhä edelleen. Sen katkeaa jossain vaiheessa.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Onko akateemisissa piireissä sitten olemassa sellaista ajatustottumuksista vapaata piiriä vai nojataanko siellä aina johonkin suuntaan minne tuuli sitten puhaltaakin?

Käyttäjän seppinenj kuva
Jukka Seppinen

Kyllä Helsingin yliopistossa tehdään paljon moniarvoista oikeata tiedettä. Pahimmat (jälki)suomettuneisuuden ja siten äärivasemmiston lokerot ovat hieman eri painotuksin juuri poliittinen historia ja Aleksanteri-instituutti. Mainitsen lisäksi oikeustieteellisen tiedekunnan, jonka tunnen kuten valtiotieteellisen. En kohdannut koskaan samaa "oikiksessa" kuin "valtsikassa".

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #8

Eli on olemassa kaksi suuntausta se hyvä tiede ja äärivasemmistolainen.

Oikeistolaista tai muuta sellaista ei ole olemassakaan?

Käyttäjän seppinenj kuva
Jukka Seppinen

Kyllä Helsingin yliopistossa tehdään paljon moniarvoista oikeata tiedettä. Pahimmat (jälki)suomettuneisuuden ja siten äärivasemmiston lokerot ovat hieman eri painotuksin juuri poliittinen historia ja Aleksanteri-instituutti. Mainitsen lisäksi oikeustieteellisen tiedekunnan, jonka tunnen kuten valtiotieteellisen. En kohdannut koskaan samaa "oikiksessa" kuin "valtsikassa".

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

" Aivan lähituntumasta löytyy ainakin entinen marxilainen, demokraattinen lakimies Tarja Halonen. Viimeksi mainittu on vastikään valittu Helsingin yliopiston hallituksen puheenjoh- tajaksi ajalle 2018-2021. Miksi näin, avautuu ainakin osittain poliittisen historian opetuksen asenneilmaston säilyttämisellä epätieteellisenä ensi sijassa nykyviranhaltijan Kimmo Rentolan eläkeiän lähestyessä. "

Tarja Halosessa ei ole ikinä ollut mitään marxilaista - eikä mitään tieteellistä.

Olen tasan samaa mieltä, että hänen vaitsemisensa "tiedeyliopiston" johtoon on varsinainen yrjäisy tieteen naamalle. Eikä hän tule siinä istumaan laiskana tuhoamismielessä. Useimmat nyt johtavat professorit lienevät hänen nimittämiään, he ovat häntä pönkittäneet ja nyt (taas) valinneet "johtamaan itseään" - ja jakamaan vuorostaan lisää palkintoja...

https://www.tiede.fi/comment/2425225#comment-2425225

Olen tapellut häntä vastaan apinanraivolla siitä alkaen, kun homma mulle kirkastui.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2011/08/tasava...

https://www.tiede.fi/comment/1766862#comment-1766862

Tuomioja ja Lehtinen ovat samaa porukkaa.

Tannerissa on yllättävää, että hän vastusti Kerenskin "maakuntavaaleihin" osallistumista, ei asettunut ehdokkaaksi, eikä edes äänetänyt niissä. Tämä selittää, että neuvostojohto jollakin tavalla "ihaili" häntä aina Münchenin sopimuksen aikoihin asti, jolloin hänen saksalaissuuntauksensa ilmituloa ei voinut välttää.

Käyttäjän seppinenj kuva
Jukka Seppinen

Tarja Halonen liittyi ns. Demokraattisiin lakimiehiin ja toimi aktiivisesti DDR:n tunnustamiskomiteassa. On uskottavaa, että niissä ryhmissä oli mukana paljon niin marxilaisia kuin leniniläis-marxilaisiakin.
On erittäin vaikeata niputtaa Tuomiojaa ja Lasse Lehtistä samaan kastiin Sdp:ssä. Lasse on yhteistyökykyinen, ja persoonaltaan avoin ja keskusteleva. Tuomioja on kommunismista tuttuun tapaan kapea-alainen dogmaatikko, eikä hän siedä erilaisuutta.

Toimituksen poiminnat