seppinenj

Kaikki blogit puheenaiheesta Venäjä

Ivan tietää mitä ministerit ovat.

Kirjoittelen Moskovaan joskus insinöörin Ivan U:lle, joka tahtoi naamakaverikseni hauskalla viestillä. Hän oli Suomen politiikkaa googlannut wikistä. Nyt kyseli, mitä ne ”siniset” ovat, kun heillä on viisi ministeriäkin.

 

Vastasin, että ovat yhden prosentin kannatuksella siellä, kun ”Kuulumme länteen”, kuten rakastettu ja jumaloitu presidenttimme hokee.

Jalkapallon MM-kisojen kiinnostavin kysymys

Jalkapallon MM-kilpailut alkavat tänään, kun kaksi humanitaarisen ja ihmisoikeuksia kunnioittavan valtion perikuvaa  Saudi-Arabia ja Venäjä kohtaavat viheriöllä. Aivan sopiva aloitus kilpailuille, joista ei sen enemää kannata puhua.

Venäjällä plagioidaan ja vastustetaan plagiointia

Plagiaattien täydelliseen kitkemiseen on vielä matkaa, mutta väitösten määrä on puolittunut vuodesta 2013.

Suomessa keskusteltiin plagioinnista korkeakouluopinnoissa alkuvuodesta, kun perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Laura Huhtasaaren gradun epäiltiin olevan osittain plagiaatti.

Russofobia aiheuttaa maahantulokiellon

Venäjän tunnetusti älyllisesti kyvykäs hallinto lähtenyt kieltämään maahantulon russofobiasta kärsiviltä. Hämäräksi jää, kuka diagnooseja tekee ja mikä on hänen koulutuksensa tai ammattitaitonsa. Onko russofobiasta kärsivällä ylipäätään tarvetta tunkea itseään Venäjälle, jää sekin epäselväksi.

Putin ilman paitaa

Suomalainen media voisi ottaa oppia Itävallan yleisradioyhtiön toimittajantyöstä. Aamun Hesarin mukaan toimittaja oli tivannut Putinilta tavallista vaikeampia. Suomessa toimittaja olisi todennäköisesti lynkattu presidentinkanslian toimeksiannosta lähimpään lyhtypylvääseen.

Turkki osaa - Suomi tunaroi ja häpee

Turkki siis osaa pelata tätä USA-EU-NATO-VENÄJÄ peliään hyvin. Turkki osaa maantieteellisen ase­mansa hyödyntää sataprosenttisesti hyvin, toisin kuin ketjuna tunaroiva Suomi poliittisesti hölmön johtonsa kanssa!

Ammattiliitto voitti taistelun Venäjällä - kamppailu jatkuu

Tiistaina 22.5. Venäjän korkein oikeus kumosi monialaisen MPRA-ammattiliiton toimintakiellon. Pietarin oikeusistuin kielsi MPRA:n 10. tammikuuta, koska väitti sen rikkoneen ”ulkomaalaisten agenttien lakia”, joka asettaa jyrkkiä ehtoja kansalaisjärjestöjen ulkomailta saadulle rahoitukselle.

Boikotoikaamme jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuja

Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan maailmanmestaruuskilpailut alkavat pian Venäjällä. Jopa urheilumaailmankin korruptoituneisuuden mittarilla Fifa painii omassa sarjassaan myöntäessään kilpailuja Venäjän ja Qatarin kaltaisille maille huolimatta vastustuksesta. Mutta rahalla saa ja hevoselle pääsee, joten Venäjä voi vielä kerran nousta parrasvaloihin järjestämällä erittäin näkyvät kansainväliset kisat ja eittämättä ne tulevat sujumaan ainakin pääosin hyvin. 

Toimittaja-Kremlin kriitikko Arkadi Babtshenko - RIP

 

Venäläinen toimittaja-kirjailija Arkadi Babtshenko (1977-2018) murhattiin kotonaan eilen

*

CV

Arkadi Arkadijevitsh Babtshenko syntyi Moskovassa 1977. Vuonna 1995, 18-vuotiaana, hän meni armeijaan.  Hän palveli Pohjois-Kaukasuksen sodassa ja osallistui myös toiseen Tsetshenian sotaan.  Hän kertoi myöhemmin sotakokemuksistaan Venäjän armeijan vireissä teoksessaan One Soldier´s War (2006).

Nuolemme kahlettamme hymyillen Rysselissä

Venäjä asiantuntujat Heikki Talvitie ja Timo Tiusanen ovat kertoneet, että kaikki NL:n tai Venäjän kanssa sovitut poliittiset energiatuottosopimukset ja taloussopimukset ovat pitäneet 1945 alkaen noin 99%. Kaasua on tullut 100% sovitusta ajasta. Loviisan kaksi reaktoria toimivat maailman parhaalla hyötyteholla, raakaöljystä ei ole kertaakaan ollut ongelmaa, eikä sopimustoimitetusta sähköstä. Kauppa toimi silloinkin, kun Suomi 1960 -1980 luvulla työnsi NL:on vaihdossa kaiken paskatavaransa, että sai raakaöljynsä ja muut raaka-aineensa maailmanmarkkinahinnan alle.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä